Puheenaihe

Iskelmän kestotähti Meiju Suvas juhlii taas lavalla – "Hulluimpina juhannuksina oli kolme keikkaa illassa"

VIIHDE Iskelmälaulajan juhannukseen kuuluvat kokot, juhannustaiat ja tanssilavat. Tänään juhannusaattona laulaja esiintyy Karjalohjan Päiväkummussa.

Meiju Suvas ehtii tänä vuonna juhannukseksi myös mökillensä Sammattiin, koska aaton keikka on lähellä.

Siiri Suonuuti-Lintumäki

Iskelmätähti Meiju Suvas vietti lapsuutensa juhannukset Sammatissa perheen kesämökillä.

Nykyään laulajan juhannus kuluu lähes poikkeuksetta keikkalavoilla. Hän aloitti laulu-uransa lähes 35 vuotta sitten, ja on siitä asti viettänyt keskikesän juhlaa esiintyen ympäri Suomen juhannustapahtumia.

– Silloin kun lapset olivat pieniä, oli yksi sellainen juhannus, etten heittänyt keikkaa ollenkaan, laulaja muistelee.

Meiju Suvas esiintyy bändinsä Suvas Regalin kanssa juhannusaattona Karjalohjalla Päiväkummussa. Sieltä on lyhyt matka Sammattiin perheen mökille.

– On aika harvinaista herkkua, että esiinnyn noin lähellä kesämökkiä.

Mökille Suvas ei ehdi kuitenkaan jäädä lomailemaan. Jo juhannuspäiväksi hän matkustaa Puumalaan seuraavalle keikalle.

– Pistohiekan Lava Puumalassa on semmoinen tanssilava, missä olen ollut monena juhannuksena. Se on jo perinne, Suvas kertoo.

Uransa alussa laulaja saattoi esiintyä juhannuksena yhden päivän aikana kolmessakin eri paikassa.

– Silloin oli hullut aikataulut. Hyvä, että ehti viimeiselle keikalle! Järjestäjät varmaan katsoivat kellosta kauhuissaan, että onkohan se tulossa, Suvas nauraa.

Kesällä iskelmätähden kalenteri on yleensä tupaten täynnä laulu- ja kesäteatteriesiintymisiä.

Kun ei ollut vielä miestä ja perhettä, yritin aina nähdä unen tulevasta miehestä."

– Laskin, että tein yhteensä 68 keikkaa viime kesän aikana. Tänä kesänä on maltilliset pari keikkaa viikossa, joten ehdin nauttimaan kesästä.

Juhannuksena esiintymisessä on oma taikansa, Meiju Suvas myöntää. Jotain mystistä keskikesän juhlassa täytyy olla, koska laulajalle tuli yhteen aikaan joka vuosi migreeni juuri juhannuksena. Nykyään juhannuksen varustukseen kuuluvatkin migreenilääkkeet.

Juhannuskokko tuo kesäiltaan oman tunnelmansa. Nuorempana Suvas kävi aina katsomassa kokkoa Sammatissa järvenrannalla sekä teki juhannustaikoja.

– Kun ei ollut vielä miestä ja perhettä, yritin aina nähdä unen tulevasta miehestä, mutta ei sitä kyllä näkynyt. Jotain yrttejä siinä heitettiin vasemman olkapään yli, laulaja muistelee nauraen.

Iskelmätähden juhannusseurana on yleensä puoliso John Berger ja ystäväpariskunta.

– Pariskunnan vaimo tulee minun kanssani keikoille ja ukot jäävät saunomaan. Saavat pitää siellä seuraa toisilleen, kun me naiset mennään baanalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu