Puheenaihe

Kauppakeskus Ainoan kolmannesta osasta sopimus – "Pöhinää Tapiolaan"

Ainoan ensimmäinen osa avautui syksyllä 2013.

Anneli Tuominen-Halomo

Kauppakeskus Ainoan kolmannen ja viimeisen osan urakkasopimus allekirjoitetaan torstaina.

LähiTapiola Kinteistövarainhoito Oy:n hallinoima kiinteistöpääomarahasto Tapiola KR III on valinnut SRV:n projektinjohtourakoitsijaksi Ainoa- ja Kirjokansi -hankkeeseen. SRV toimii myös nyt rakenteilla olevan kauppakeskus Ainoan ja sen yläpuolelle rakennettavien asuntojen projektinjohtourakoitsijana.

Viimeisessä rakennusvaiheessa puretaan nykyinen Stockmannin kiinteistö, jonka tilalle tulee uusi liikerakennus ja sen yläpuolelle Kirjokannelle kaksi kerrostaloa, yhteensä 106 asuntoa.

Töiden aikana Ainoa ja Tapiolan Stockmann palvelevat asiakkaitaan normaalisti. Stockmann siirtyy nykyiseltä paikaltaan Ainoan nyt rakenteilla olevan laajennusosaan vuonna 2017.

Ainoa kauppakeskuksen kolmannen vaiheen on arvioitu valmistuvan vuoden 2019 lopulla, ja sen päälle rakennettavien kerrostalojen vuonna 2020.

Ainoa kauppakeskuksen alle tehdään Merituulentien liityntäbussiterminaali, jonka rakentamisesta SRV myös vastaa.

Tapiolan uusi metroasema tulee kytkeytymään vahvasti uuteen Merituulentielle rakennettavaan Ainoa-kauppakeskukseen ja bussiterminaaliin. Uusi bussiterminaali on toiminnassa vuoden 2018 loppuun mennessä.

– Päätös rakennustöiden jatkamisesta on ollut helppoa, kun nyt rakennettavan kauppakeskus Ainoan toisesta vaiheesta on vuokrattu noin 90 prosenttia ja Kirjokannen asunnoista on myyty noin 50 prosenttia. Myynti ja vuokrausluvut kertovat sen, että me olemme rakentamassa tiloja ja asuntoja, jotka ovat kysyttyjä nyt ja tulevaisuudessa. Tulevaisuuden keskustassa tulee palvelut ja asuminen olla tiiviisti integroituja. Näin saadaan hyvä ”pöhinä” aikaiseksi, LähiTapiolan kiinteistöpääomarahastojohtaja Kim Särs maalailee.

Ainoa- ja Kirjokansi-hankkeen kokonaisarvo on yli 500 miljoonaa euroa. Nyt allekirjoitettavan urakkasopimuksen arvo on yli 100 miljoonaa euroa.

Riittääkö iso kauppakeskus "pöhinän" tuojaksi?

Ei
53% (25 ääntä)
Kyllä
47% (22 ääntä)
Ääniä yhteensä: 47

Lisää aiheesta: 

Pizza Hut, Fafa's, Stockmann... – Espoon kauppakeskus Ainoan uudet liiketilat ja luksusasunnot täyttyvät vauhdilla25.5.2016 12.50
Pieni puoti työllistää 10 nuorta Tapiolassa28.6.2016 14.35
"Julkisivuun ei aiota kajota" – Tapiolan maamerkkiin bisneshotelli?26.6.2016 19.10
Tapiolaan lisää tornitaloja – 1980-luvun kiinteistöt puretaan19.5.2016 17.10
Hohtavat citykanit ja neulegraffi tulivat kesäksi Tapiolaan8.5.2016 19.00
Ainoan kaksivuotissynttäreillä lemmikitkin keimailevat22.10.2015 12.28

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu