Lidl uudenlaiseen yhteistyöhön – lahjoittaa hävikkiruokaa Vantaalle

Yhteistä pöytää hallinnoivat Vantaan kaupunki, Vantaan seurakunnat ja Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Arkisto / Juha Salonen

Vantaalainen hävikkiruokaa jakava Yhteinen pöytä -verkosto on aloittanut yhteistyön Lidlin kanssa.

Verkosto noutaa myyntikelvottomia, mutta vielä syömäkelpoisia tuotteita neljästä Lidlin myymälästä pääkaupunkiseudulla.

Auton kyytiin pakataan vihanneksia ja hedelmiä, leipää, maitotuotteita, lihaa ja kalaa sen mukaan, mitä kulloinkin on jäänyt myymättä.

Yhteinen pöytä on Vantaan kaupungin alueella toimiva ruoka-avun toimintakonsepti, jossa yhdistykset, seurakunnat ja asukastilat jakavat ruoka-apua, ja Yhteinen pöytä tarjoaa tähän työhön kylmätiloja ja -kuljetusta sekä hävikkiterminaalin. 

Verkostoon kuuluu noin 30 ruokahävikin lahjoittajaa ja noin 35 järjestöä ruoka-apua jakavaa tahoa.

Lidl puolestaan kertoo olevansa halukas laajentamaan entisestään vanhenemassa olevien tuotteiden luovutusta hyväntekeväisyyteen.

– Mutta varteenotettavia kumppaneita ei ole niin paljon kuin toivoisimme. Meillä on yli 150 myymälää Hangosta Sodankylään ja Vaasasta Lappeenrantaan. Parasta olisi, jos voisimme asioida yhden valtakunnallisen tai muutaman alueellisen yhteistyökumppanin kanssa, Lidl Suomen vastuullisuusasiantuntija Maija Järvinen sanoo.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista hävikkiviikkoa.

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Lidl pidentää taas aukioloaikojaan – muutos voimaan sunnuntainaLidl taipui tämän trendin edessä – ei pelkkää hintapihistystäLidl tipahti halvimman ruokakaupan paikalta – HS: Tämä seikka ratkaisi!