Paikallisurheilu

Mieskööri puolustaa mestaruuksia

URHEILU Mestaruussarjassa pelaavalla PT Espoon miesten ykkösjoukkueella on alkavalla kaudella edessään kova haaste.

Toni Soine, Huy Chau ja Jani Jormanainen kertovat, että tiukassa paikassa on kivempi päästä syöttämään kuin olla vastaanottajana.

Sirpa Repo

Pöytätennis Espoon salilla Tuulimäessä valkoinen pieni pallo viuhuu. Siellä pelaavat samaan aikaan harrastelijat ja kilpapelaajat, nuoret ja varttuneemmat.

Seuran ykkösjoukkueen pelaajat harjoittelevat siellä kolme tai neljä kertaa viikossa.

Kaikkiaan seuralla on tämän Mestaruussarjassa pelaavan nelikon lisäksi kymmenen muuta joukkuetta. Ne pelaavat 1.–5.-divisioonissa.

Vahvuutena tasaisuus.”

SM-mitaleista pelaavan joukkueen muodostavat Huy Chau, Pauli Hietikko, Jani Jormanainen ja Toni Soine.

Heistä 29-vuotias Jormanainen on seuran oma kasvatti. Hän muistelee aloittaneensa pingiskoulussa noin 12-vuotiaana. SM-sarjassa hän on pelannut jo vuodesta 2004 lähtien.

Hietikko on päätynyt Espooseen useamman seuran kautta. Nyt 23-vuotias ja samalla joukkueen nuorimmainen aloittaa neljännen kautensa.

Soine on saanut alkuoppinsa Puistolan Pyryssä. Vuodesta 2004 lähtien hän on pelannut PT Espoossa. Nykyään hän on myös seuran 27-vuotias puheenjohtaja.

– Olen kotoisin Vietnamista, jossa pöytätennis oli meillä perheen harrastus. Tulin Suomeen vuonna 2003. Sen jälkeen en pelannut kuuteen vuoteen. Kun tulin Espooseen opiskelemaan, en heti löytänyt tätä seuraa. Onneksi löysin tämän klubin vuonna 2009, kertoo Chau.

Ykkösjoukkue voitti viime syksynä yhden viikonlopun aikana pelatun joukkueiden SM-kilpailun. Sitä arvokkaampana he pitävät Mestaruussarjan voittoa.

– Oli pieni yllätys voittaa sarja viime kaudella. Se oli seuran kolmas kulta. Edelliset ovat tulleet kausilta 2007–2008 ja 2009–2010, lukee Soine pokaalin kaiverruksista.

Mestaruussarja käynnistyy syyskuussa ja lopputurnaus pelataan huhtikuussa. Jormanainen tuumii, että tulevalla kaudella haetaan mitalia, kultaista väriltään.

– Yritän parhaani. Meillä on hyvä joukkue, 28-vuotias Chau vakuuttaa.

Joukkueen vahvuus on pelaajien mukaan tasaisuus. Jokainen voi voittaa toisensa.

Soine miettii, että joillakin joukkueilla on parempi ykköspelaaja kuin heillä. PT Espoolla ykköspelaaja on Soine.

Ottelussa pelataan kaksinpelejä ja yksi nelinpeli. PT Espoolla on vakiokaksikko nelinpeliin, Hietikko ja Soine.

Se on helppo valinta, koska he pitävät nelinpelistä. Jormanainen ei siitä välitä ja Chaukin pelaa mieluummin kaksinpelejä.

– Tämä on meille kaikille harrastus. Tämä on minulle enemmän kuin urheilua, Tuulimäki on koti, Chau kuvailee.

PT Espoo

Seuran ykkösjoukkue pelaa Mestaruussarjassa, 10 joukkuetta 1.–5.-divisioonissa.

Mestaruussarjan kohtaamisissa joukkue pelaa kuusi kaksinpeliä ja yhden nelinpelin.

Pingiskoulu 6–13-vuotiaille tytöille ja pojille käynnistyy ensi viikolla.

Aikuisten aloittelevien ja harrastepelaajien ryhmä aloittaa viikolla 37.

Ohjattua perhepingistä perjantai-iltaisin 16. syyskuuta alkaen.

PT Espoon sali Tuulimäen väestönsuojan urheiluhallissa Tapiolassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu