Puheenaihe

"Neljä vuotta sitten olin aika naiivi" – Kuntapolitiikan hoitaminen nielee satoja tunteja vuodessa

POLITIIKKA Ruuhkavuosia eläville politiikassa mukanaolo vaatii perheen saumatonta tukea ja pitkiä päiviä.

Perheen tuki ja kotitöiden jakaminen ovat ehdoton edellytys, että pystyn paneutumaan yhteisten asioiden hoitoon, Kirsi Louhelainen kiittelee puolisoaan Petriä ja poikiaan Ilmaria ja Sampoa.

Päivi Tuovinen

Kirsi Louhelainen pääsi mukaan Espoon kuntapolitiikkaan kahden alle kouluikäisen pojan äitinä, vaimona ja it-alalla työskentelevänä diplomi-insinöörinä vihreiden listoilta neljä vuotta sitten.

– Minulla oli silloin aika naiivi käsitys paikallispolitiikan vaatimasta ajasta, Louhelainen, 37, arvioi nyt.

Kaupunginvaltuutettuna ja kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtajana häneltä kuluu viikoittain vähintään 10 tuntia kokousmateriaalien läpikäyntiin ja kokouksiin.

– Kun mukaan otetaan laajempi päätöksentekoon liittyvä taustatyö ja tapaamiset, aikaa menee helposti jopa 20 tuntia.

Hän sanookin, että perheen ja läheisten tuki sekä jaetut kotityöt ovat a ja o, mikäli ruuhkavuosia elävä mielii hoitaa kuntapoliitikon tehtävät kunnialla.

– Enää en ihmettele, miksi niin moni valtuutetuista on eläkeläisiä. Tämä on perheelliselle aikamoista pujottelua.

Alun kipuilujen  jälkeen Louhelainen kokee onnistuneensa jakamaan aikansa perheen, työn ja poliitikan välillä.

– Ystävät ovat ne, joiden kanssa vietetystä ajasta on joutunut nipistämään.

Louhelainen teki myös työnsä takia viime vuonna irtioton valtuustotyöstä ja asui perheineen Tukholmassa seitsemän kuukautta.

Toiselle kaudelle pyrkiminen kypsyi Louhelaisen mielessä pikku hiljaa. Hän kannustaa muitakin ruuhkavuosia eläviä lähtemään mukaan politiikkaan.

– Meillä on valtuustossa liian vähän sellaisia, jotka ymmärtävät lapsiperheiden arkea.

Vuonna 2006 Espooseen muuttanut Mikko Hintsala houkuteltiin mukaan 2008 kuntavaaleihin keskustan listoille. 24 -vuotiaalle nuorukaiselle aukenikin valtuustopaikka ensi yrittämällä.

Vastikään kolmannen lapsensa saanut mies istutettiin heti alussa myös kaupunginhallitukseen.

– Ajattelin silloin, että minulle tarjoutui erinomainen mahdollisuus tutustua ja päästä vaikuttamaan Espooseen sen kehittämisen ytimessä.

Hintsala myöntää, että varsinkin alussa politiikan, perheen ja työn yhteensovittaminen oli hyvin haasteellista.

– Perhe joutui tottumaan siihen, ettei isää maanantaisin näe kuin iltamyöhällä.

98 vuosittaista kokousta valmisteluineen veivät aikaa 300–400 tuntia.

Kokouslistojen lukuun Hintsala haki aikaa monasti iltakymmenen jälkeen.

Viime elokuussa Mikko Hintsala teki lomamatkallaan Espanjassa ratkaisun: Hän ei enää asettuisi ehdokkaaksi kevään kuntavaaleissa.

– Viimeisen vuoden aikana minua kalvoi olo, etten saa espoolaisessa kuntapolitiikassa aikaiseksi niitä asioita, mitä koen tärkeiksi.

Aikaa politikointiin olisi riittänyt jopa aiempaa enemmän. Halu sen sijaan loppui – ainakin toistaiseksi.

– Nämä kahdeksan vuotta ovat olleet oivallinen oppimatka myös omaan itseensä, hän arvioi.

Kirsi Louhelainen: 37-vuotias it-alan diplomi-insinööri. Työskentelee it-alan konsulttina.

Perhe: puoliso Petri ja pojat; 5- vuotias Ilmari ja 7-vuotias Sampo. Asuu rivitalossa Tapiolassa.

Mikko Hintsala: 32-vuotias teologian maisteri. Työskentelee yritysjohtamisen konsulttina.

Perhe: puoliso Meri-Anna sekä lapset Seela, 12, Jaako, 10, ja Pilvi 8. Asuu omakotitalossa Tillinmäessä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu