Kulttuuri

Candomino-kuoron tarina juhlajulkaisuna

Candomino 50 -juhlajulkaisu valottaa monipuolisesti kuoron historiaa ja nykypäivää.

.

Candomino-kuoro on julkaissut 50-vuotista historiaansa kertaavan Candomino 50 -juhlajulkaisun. Se tuo tarinoin ja kuvin esiin Candominon vuosikymmeniä: menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Teksteissä kuuluu vuorotellen kuoronjohtajien, kuorolaisten ja yhteistyökumppanien äänet.

Tekstejä ovat toimittaneet muun muassa psykoterapeutti ja kirjailija Maaret Kallio, toimittaja Katri Merikallio ja säveltäjä Olli Kortekangas – kaikki entisiä candominolaisia.

Julkaisu on katsaus Candominon menneeseen aikaan ja myös nykykuoron esittely. Kirja kertoo esiintymisen ilosta, kuoromatkoista ja sosiaalinen ulottuvuudesta eli ystävyys- ja rakkaussuhteista.

– Tarinoissa on kiinnostavia tarttumapintoja ja lopputulos on raikas, visuaalinen kokonaisuus. Rohkaisemme kaikkia kuoromusiikin ystäviä tutustumaan julkaisuun, Candominon puheenjohtaja vuosina 2012–2015 toiminut Joachim Saulamaa sanoo. Hän myös perusti julkaisua kokoavan työryhmän kaksi vuotta sitten.

Juhlajulkaisun päätoimittaja on viestinnän ammattilainen, entinen kuorolainen Taina Erkkilä ja taitto on tehty yhteistyössä ammattiopisto Luovin kanssa.

Candomino 50 -julkaisua on saatavilla Weegeen Emma Shopista, Entressen Kirjatorilta ja Candominon verkkokaupasta, hinta 19 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu