Puheenaihe

Asukkaiden vastarinta puri – Espooseen suunnitellusta siirtolapuutarhasta puolet pois

Rakentaminen Lintuvaaraan vain vajaat 50 siirtolamökkiä.

Harro-pojan äiti, Anna-Elina Hovatta voi huokaista helpotuksesta. Taustalla näkyvä kapea Jääskeläntie ei tule täyttymään siirtolapuutarhan liikenteestä.

Seppo Korkman/Arkisto

Lintuvaaraan suunniteltu noin sadan mökin siirtolapuutarha supistuu puoleen.

Espoon Kaupunkisuunnittelulautakunta päätyi keskiviikkona yksimielisesti poistamaan asemakaavaesityksestä ympäristön asukkaiden voimakkaasti vastustaman itäisen osan suunniteltua siirtolapuutarha-aluetta.

Kaavasuunnitelmissa itäisen, 68 mökistä ja viljelypalstasta koostuva osan autoliikenne olisi ohjattu alueelle kapean Jääskeläntien varteen.

Ympäristön omakotiasukkaat vastustivat suunnitelmaa voimakkaasti. Heidän mielestään huomattavasti lisääntyvä autoliikenne olisi vaarantanut ihmishenkiä.

– Jääskeläntie on yksi vilkkaimmista kevyen liikenteen käyttämistä väylistä täällä. Pikkutytöt käyvät läheisillä heppatalleille ja aikuiset menevät tästä ulkoilureitille, perusteli vastustusta alueella asuva Anna-Elina Hovatta Länsiväylän haastattelussa (LV 4.10.2016).

Alueen asukkaat kirjelmöivät hankkeesta kaupungille useaan kertaan.

Asukkaat hämmästelivät myös suunnitteluvaiheessa kaupungin vetoamista hyviin joukkoliikenneyhteyksiin alueelle.

– Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat 800 metrin päässä suunnitellusta siirtolapuutarhasta. Kuinka moni lähtee raahaamaan multasäkkejä tuota matkaa, vastustajat kummastelivat.

Vastarinta kannatti.

– Lautakunta päätyi yksimielisesti siihen, että asukkaiden aiheellista huolta on kuultava, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Markku Markkula (kok.) huomauttaa.

Lautakunnan päätöksen mukaan Tupapelto-Sirkkulan alueelle voidaan rakentaa vain noin 50 siirtolapuutarhamökkiä ja viljelypalstoja.

Nyt hyväksytyssä kaavassa siirtolapuutarha-alue sijoittuu Leppävaaran kartanoa ympäröiville vanhoille maatalousalueille, Rastaspuiston asuinalueen koillispuolelle ja Monikonpuron varteen.

Kritiikkiä herättäneelle Monikonpuron ja Lintuvaaran asuinalueen väliin mökkikylää sen sijaan ei tule nousemaan.

Kaupunki alkaa nyt etsimään toimijaa, joka olisi valmis toteuttamaan siirtolapuutarhan tälle kutistuneelle alueelle.

Lisää aiheesta: 

"Kuka raahaa multasäkkiä 800 metriä?" – siirtolapuutarha uhkaa omakotialueen rauhaa Espoossa6.10.2016 06.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu