Puheenaihe

Ekaluokkalaisen koulukyyti puolitoista tuntia, matka pari kilometriä – Espoolaisäiti: "Ei herätä luottamusta"

KYYTI Espoossa on ollut ongelmia myös muiden kuin erityislasten koulukuljetuksissa.

Kahden koululaisen äiti sekä Karhusuon koulun johtokunnan ja vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsen Rosa Puhakainen-Mattila on kuullut muiltakin vanhemmilta ongelmista koulukyydeissä.

Sirkku Aalto

Ekaluokkalainen haettiin seitsemältä, vaikka koulu alkoi puoli yhdeksältä. Kolmasluokkalainen odotti taksia koululla 45 minuuttia ilman, että hän sai tietää myöhästymisestä.

Tällaisista ongelmista Espoon koulukuljetuksissa kertoo Nupurissa asuva Rosa Puhakainen-Mattila. Hänen kouluikäiset lapsensa käyvät Karhusuon koulua.

Heistä ekaluokkalainen matkaa vaarallisen tien takia koulukuljetuksella parin kilometrin matkan kotoa Karhusuon koululle parakkitiloihin ja kolmasluokkalainen viitisen kilometriä Lagstadin koululle isompien koululaisten väistötiloihin.

Ongelmia on riittänyt, vaikka koulupäiviä on haastatteluhetkellä takana vasta viisi. Espoon kuljetusoppilaiden huoltajille osoittamassa tiedotteessa kerrottu tunnin enimmäismatka-aika kotoa koululle on Puhakainen-Mattilan mukaan ylittynyt usein. Yli vartin myöhästymisistä ei ole ilmoitettu luvatusti eteenpäin, ja kuljettajilla on ollut vaikeuksia löytää oikeita paikkoja.

– Näin vanhemman näkökulmasta koulukuljetusten toiminta ei ole herättänyt luottamusta, hän toteaa.

Espoon koulukyydit ovat herättäneet paljon porua koulujen alettua elokuussa. Espoo on hiljattain kilpailuttanut henkilökuljetusten sopimukset.

Koulukuljetuksia hoitaa kolme yritystä. Puhakainen-Mattilan lasten koulukuljetuksista vastaa Espoon keskuksen alueella liikennöivä Taxia.

Taxian henkilöstöjohtaja Ann-Marie Heiskanen kertoo, että yritys on saanut koulukyydeistä aiempia vuosia enemmän palautetta. Heiskasen mukaan monet ongelmat johtuvat siitä, että yritys on saanut Espoon kaupungilta väärää tietoa esimerkiksi osoitteista ja aikatauluista.

Ilmoituksia yli vartin myöhästymisistä on voinut Heiskasen mukaan jäädä tekemättä, koska puhelinlinjat ovat ruuhkautuneet pahoin eikä tietoa ole saatu ulos. Tunnin enimmäismatka-ajan ylittymisen taustalla taas ovat eriävät näkemykset sopimuksesta.

– Olemme lukeneet sopimusta niin, että asiakas saa olla autossa 60 minuuttia ja sitten hänet jätetään reitin niin vaatiessa 20 minuuttia ennen koulun alkua pihaan, Heiskanen sanoo.

Palvelupäällikkö Pasi Ojaniemi Espoon kaupungilta kertoo, että Taxialle on sittemmin kerrottu heidän tulkinneen sopimusta väärin. Ongelmien takia Taxian aikataulut ovat Ojaniemen mukaan tarkistettavina Espoon keskuksen kouluissa.

Puhakainen-Mattilan toiveet koulukyydeistä ovat selvät.

– Toivoisin, että palveluntuottaja pitäisi kiinni hakuajoista sekä informoinnista ja että reititys olisi looginen eikä kuski aja kodin ohi. Huoltajalle ja koululle pitäisi ilmoittaa luvatusti, jos käy jotakin, ettei lapsen tarvitse odotella hädissään, hän tiivistää.

Näin Espoo tiedotti huoltajille

Pääsääntöisesti kauimpana koulusta asuvat oppilaat haetaan ensin.

Sopimuksen mukainen yhdensuuntainen matka-aika on enintään 60 minuuttia Espoon sisällä.

Oppilaat jätetään koulun pihalle aikaisintaan 20 minuuttia ennen koulun ilmoittamaa alkamisaikaa. Tämä aika sisältyy 60 minuutin yhdensuuntaiseen matka-aikaan.

Kuljettajan on ilmoitettava yli 15 minuutin myöhästymisestä kuljetusyhtiön toimistolle, josta ilmoitetaan koululle, kotiin ja kaupungille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu