Rantaradan suosittu Y-juna saa takaisin karsittuja vuoroja – "Maailma tapaa muuttua"

Irmeli Ojaniemi käyttää junaa useamman kerran viikossa. Lisävuorot tulevat hänen mukaansa tarpeeseen.

Teemu Vestovuo

Suosittu Y-junayhteys Helsingin ja Siuntion välillä saa takaisin viime vuonna karsittuja junavuoroja.

Joulukuun 11. päivä lähtien alkavat kulkea suositut junavuorot: ennen kahdeksaa Siuntiosta Helsinkiin lähtevä vuoro ja ennen kello 17:ää Helsingistä lähtevä vuoro.

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) joukkoliikenteen osastonjohtaja Tero Anttila kertoo, että muutoksia tehdään etenkin työmatkaliikennettä ajatellen.

Samoista aamun ja iltapäivän junavuoroista luovuttiin vasta viime vuonna.

– Maailma tapaa muuttua. Olemme neuvotelleet vuoroista VR:n kanssa ja on hyvää yhteistä tahtoa sovittaa asiat. Näissä tarvitaan molempien joustoa. Me varmistamme myös tulevan jäsenkunnan etuja, Anttila sanoo.

Siuntio liittyy HSL-kuntayhtymään ensi vuoden alussa.

Siuntioon on kaipailtu myös päivällä kulkevia viikonloppuvuoroja, mutta niitä ei Tero Anttilan mukaan ole luvassa ainakaan ihan pian. Jotta viikonloppuvuorot voisivat alkaa, se vaatisi lisää matkustajia.

– Viikonloppuisin junan käyttö on ollut hyvin hyvin vähäistä. Työmatkaliikenne on sen sijaan elintärkeä ja seuraamme, kuinka se nyt kehittyy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Käyttäjän laura.roininen@media.fi kuva
Laura Roininen