Urheilu

Ensimmäinen paikallistaisto miesten koripallon divarissa - EBT isännöi Aalto-Basketia

Aalto-Basketin Matti Hautala kertoo, että kaikki tämän kauden pelaajat ovat olleet joukkueessa myös edellisinä vuosina.

Sirpa Repo

Miesten koripallon kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaa tällä kaudella kaksi joukkuetta Espoosta. Kauden ensimmäisessä paikallispelissä Espoo Basket Team kohtaa Aalto-Basketin I divisioona B:ssä.

Ottelua isännöi EBT Espoonlahden urheiluhallilla sunnuntaina 26. marraskuuta kello 17 alkaen.

EBT:lle sarjataso on ennestään tuttu. Aalto-Basket pelaa tällä tasolla ensimmäistä kauttaan. Viime kaudella joukkue esiintyi vielä nimellä PUS-Basket.

Kummankaan kausi ei ole alkanut ruusuisesti. EBT on voittanut kahdeksasta pelaamastaan ottelusta kaksi ja Aalto-Basket vain yhden. EBT on kymmenentenä ja Aalto-Basket seuraavanaeli toiseksi viimeisenä.

EBT:n joukkueen uusi päävalmentaja Adrian Reyes selvittää, että heidän suuremmat tavoitteensa ovat vasta tulevissa kausissa. Joukkueessa on nyt paljon uusia pelaajia ja Reyesin mukaan seurassa rakennetaan joukkuetta tulevaisuutta varten.

Kuluvalla kaudella tavoitteena on säilyttää paikka sarjassa ja olla valmiina pudotuspeleihin, jos joukkue sinne yltää.

– Tavoitteemme on kehittää pelaajia ja auttaa heitä etenemään urallaan koripalloilijoina jopa ammattilaisiksi asti. Nyt pelaajamme joko käyvät töissä tai opiskelevat koripallon ohella.

Reyes miettii, että kausi on melko pitkä. Runkosarjaa pelataan lähes maaliskuun puoliväliin saakka.

Joukkue harjoittelee yhdessä neljä kertaa viikossa puolitoista tuntia kerrallaan. Osa pelaajista harjoittelee tätä runsaammin kehittääkseen henkilökohtaisia taitojaan.

Aalto-Basketissa pelaava Matti Hautala kuvailee joukkuetta harrastelijaporukaksi. He harjoittelevat vain kaksi kertaa viikossa, yhteensä 2,5 tuntia.

Treenit kaksi kertaa viikossa.”

– Meille nykyinen sarjataso on todella korkea. Verrattuna eteläiseen 2. divisioonaan, jossa ennen pelasimme, joukkueet ovat paljon organisoituneempia ja pelaavat nopeammalla temmolla.

Hautala arvioi, että Aalto-Basket on ainakin 20 vuoteen ensimmäinen opiskelijajoukkue valtakunnallisella tasolla koripallossa.

Reyes heittää nyt paineita tulevalle vastustajalle sanomalla, että se kehittyy koko ajan ja pystyy ennemmin tai myöhemmin haastamaan sarjan kärkijoukkueita.

Hautala arvioi, että sunnuntaina on vastakkain kaksi todella erilaista joukkuetta.

– EBT tekee kentällä paljon ennalta sovittuja ja harjoiteltuja asioita. Meillä pääpaino on pelin vapaassa lukemissa ja huippuun hiotun yhteispelin hyödyntämisessä. Molemmat joukkueet kuitenkin tykkäävät juosta, joten odotan nopeatempoista ja viihdyttävää korisukan heilutusta.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu