Kulttuuri

Vieraita Kaitaalla – japanilaiset ja suomalaiset oppivat toisiltaan kuvataiteen opetusta

Kuvataideopettaja Nina Luoma selosti japanilaisvieraille, miten lukiolaisten piirtämät hahmot syntyivät.

Anneli Tuominen-Halomo

Myyttiset hahmot ovat tärkeitä sekä suomalaisessa että japanilaisessa kuvataiteessa. Tämä on hedelmällinen lähtökohta kuvataidepainotteisen Kaitaan lukion ja Nishime High Schoolin yhteistyölle.

Kaitaalaiset saivat isännöidä kuvataideopettaja Ken Kurokia, apulaisprofessori Isamu Osawaa, assistentti Rima Ochiaita ja tulkki Toyohiro Miyazawaa.

– Henkilökohtaiset kontaktit ovat tärkeitä ja oppilaat oppivat toistensa erityispiirteistä ja erikoisosaamisesta. Yhteistyö kasvattaa ihmisiä, jotka osaavat arvostaa sekä omaa että vierasta kulttuuria, japanilaisvieraat kiittävät.

– Kerron omassa maassani kokemuksistamme sekä opiskelijoille että opettajille, toista kertaa Suomessa vieraillut Isamu Osawa totesi.

Liki viikon mittaisen vierailunsa aikana vieraat ehtivät tutustua Kaitaan koulun ja lukion kuvataideopetukseen ja antaa näytteen japanilaisesta opetuksesta. Kuvataiteen lisäksi heitä kiinnostaa suomalainen musiikki ja erityisesti Jean Sibeliuksen musiikki. Sitä he pääsivät kuulemaan konsertissa Temppeliaukion kirkossa.

– On ihanaa tehdä yhteistyötä, tämä on minulle unelmien täyttymys. Ihailu on molemminpuolista. Japanilainen visuaalinen kulttuuri on hienostunutta ja siinä on meille paljon opittavaa, kuvataideopettaja Nina Luoma sanoo.

Koulun oma, Suomen juhlavuoden näyttely Ajattaren matka sai rinnalleen yhteistyössä toteutetun Japani-Suomi -näyttelyosuuden, jonka nimi on Henget japanilaisessa ja suomalaisessa mytologiassa. Japanilaisvieraat toivat näyttelyn työt matkalaukuissaan.

Manga ja anime kiinnostavat suomalaisnuoria ja opiskelijat tutkivatkin tarkkaan, mitä tietoa näyttelyssä oli. Myös japanilaisten taito käsitellä paperia hämmästytti heitä. Yhdestä nelikulmaisesta paperista saa taittamalla ja leikkaamalla vaikkapa maiseman.

Erityisesti lukiolaisten taidot hämmästyttivät vieraita ja he tutkivat pitkän tovin opiskelijoiden töitä, jotka olivat saaneet innoitusta muun muassa Kalevalan myyttisistä hahmoista ja osa oli puhtaan mielikuvituksen tulosta, kuten Kuoleman jumala.

– Kun kuljette luonnossa, tuntuuko teistä siltä, että siellä on joku henki, vieraat kyselivät. Heitä kiinnosti myös, miten opettaja selosti tehtävän oppilaille.

– Oppilaat saivat tehtäväksi tuoda vanhan hahmon nykyaikaan tai ideoida uuden hahmon. Kehotin heitä myös miettimään, mihin elementtiin hahmo sijoittuu ja millainen on värimaailma, Nina Luoma selvitti.

– Tämä näyttely on ollut myös minulle tutkimusmatka suomalaisiin ja vähän pohjoismaisiinkin hahmoihin. Tutkimukseen menee aikaa, mutta on ihanaa löytää jotain uutta ja erityistä.

Kaitaalta näyttely jatkaa Kaivomestarin Galleriaan Espoon keskukseen ja se on siellä esillä 8.–29. tammikuuta.

Suomalaisjapanilainen yhteistyö alkoi Saarnilaakson koulusta. Nyt tavoitteena on laajentaa yhteistyötä Tapiolan lukioon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu