Puheenaihe

Sosiaalityöntekijöille tuntuva palkanlisä Vantaalla – jopa 4800 euroa vuodessa

Vantaan lastensuojelu on kärsinyt pahasta henkilöstövajeesta. Nyt sitä korjataan nostamalla työntekijöiden palkkoja ja tarjoamalla palkanlisiä.

Kuvituskuva

Työvoimapulasta kärsineen Vantaan sosiaali- ja terveystoimen kaikki sosiaalityöntekijät saavat kuukausittaisen 150 euron palkanlisän joulukuusta lähtien. Sitä maksetaan 30. kesäkuuta 2020 saakka.

Sen lisäksi lastensuojelun avohuollon ja uusien asiakkaiden yksiköiden lapsiperheiden tiimissä koko vuoden toimineille sosiaalityöntekijöille maksetaan 500 euron kertakorvaus. Korvaus koskee siis vain osaa sosiaalityöntekijöistä.

Kolmas parannus on sitoutumiskannustuspalkkio, jos sitoutuu vuodeksi töihin. Se on 400 euroa kuukaudessa, yhteensä enintään 4 800 euroa ja se maksetaan jälkikäteen ensi vuoden lopussa.

Tätä lisää voidaan maksaa muun muassa lastensuojelutarpeen arviointeja tekeville, lastensuojelun avopalveluissa ja lasten sijaishuollossa toimiville sosiaalityöntekijöille, johtaville sosiaalityöntekijöille ja sosiaalityön esimiehille.

Vantaan kaupungilla on yhteensä noin 150 sosiaalityöntekijää.

Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsblom sanoo, että lisillä ja kannustusrahoilla kaupunki haluaa osoittaa ymmärtävänsä työntekijöiden olleen kovilla.

– Tilanne on nyt parantunut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu