Urheilu

Olympiamitalisti Mira Potkosella mahtava vuosi: Tilille pelkkiä voittoja

Mira Potkonen

Sonja Sivonen

Suomalaisnyrkkeilijä Mira Potkonen on hävinnyt viimeksi vuonna 2016. Vuoteen 2017 mahtui ainoastaan voittoja. Asia varmistui eilen, kun Potkonen nappasi voiton Suomi–Ruotsi-maaottelussa.

Potkonen otteli tänä vuonna 25 kertaa ja voitti 11 kilpailua. Hienoin hetki nähtiin elokuussa, kun Potkonen iski itsensä Euroopan Unionin mestariksi.

– Tuntuu hyvältä päättää vuosi vailla tappioita. Tänä vuonna on oteltu kaikkiaan yksitoista kilpailua ja tuloksena yksitoista ykkössijaa, Potkonen kommentoi tiedotteessaan.

Vuodesta 2018 tulee kiireinen.

– Puolassa järjestettävät EM-kilpailut rytmittävät kevään tapahtumat ja toukokuussa on oltava kunnossa Wladyslawowossa, kun EM-kehästä karsitaan syksyn MM-kilpailuihin. Ranking-pisteillä Mira saanee hyvät lähtökohdat EM–arvontaan, valmentaja Maarit Teuronen pohti tulevaa vuotta.

Potkonen nyrkkeili itsensä suomalaisten tietoisuuteen viimeistään Rion olympialaisissa kesällä 2016, kun hän nappasi olympiapronssia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu