Puheenaihe

Poliisi valvoo ajokiellon noudattamista Markkinakadulla

Poliisi valvoi liikennettä tiistaina Ison Omenan lähikaduilla.

Päivi Tuovinen

Poliisi muistuttaa autoilijoita, että osa Matinkylän kauppakeskuksen Ison Omenan viereisestä Markkinakadusta on tarkoitettu ainoastaan linja-autoille.

Ison Omenan bussiterminaali aukeaa keskiviikkona aamulla, kun metron liityntäliikenne käynnistyy.

Eteläisen Espoon joukkoliikenne mullistuu, kun Helsingin keskustaan ei enää pääse suorilla bussilinjoilla, vaan metrolla. Muutos tuo runsaasti busseja ja matkustajia Isoon Omenaan, minkä on ennustettu ruuhkauttavan muun muassa Piispansillan ja Suomenlahdentien.

Tiistaina poliisi valvoi Markkinakadulla ajokiellon noudattamista. Lisäksi poliisi kehotti muun muassa Twitterissä autoilijoita huomioimaan alueen liikennemerkit.

Länsi-Uudenmaan poliisin komisario Ilkka Kantola toteaa, että tyhjä väylä on aikamoinen houkutin autoilijoille, jos sitä kautta pystyy oikaisemaan pari–kolmesataa metriä.

– Liikennemerkitkään eivät usein tehoa. Missä vain on pienikin, vaikka vain parinkymmenen metrin oikaisu, siitä pitää päästä menemään, hän harmittelee.

Keskiviikkona Markkinakatu täyttyy busseista ja Kantola arveleekin sen vähentävän henkilöautoilijoiden intoa kurvata samalle väylälle.

Poliisi aikoo myös valvoa alueen liikennettä myös keskiviikkona.

– Kun poliisiauto on paikalla, autoilijat eivät aja kieltomerkkejä vastaan. Joka päivä poliisi ei kuitenkaan voi olla samassa paikassa valvomassa, se olisi kestämätön tilanne.

Millainen liikenteen ruljanssi sitten Matinkylän bussiterminaalin ympärille kehkeytyy, sitä Kantola ei ryhdy etukäteen arvailemaan.

– Sen näkee sitten. Mutta sen voi sanoa, että bussit ovat suurentuneet ja kuljettajat ovat eritasoisia.

Jos liikenteen sujuminen näyttää mahdottomalta, poliisi voi tarttua siihen muutenkin kuin valvomalla.

– On katsottava, pitääkö liikennejärjestelyjä mahdollisesti muuttaa. Voimme tehdä siitä toimenpide-ehdotuksia kaupungille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu