Espooseen SM-kulta, aikuisten kisat edessä

Eero Iso-Tryykäri pääsi juhlimaan vapaalla hiihdetyn sprintin voittoa nuorten SM-kisojen toisena päivänä. Toinen oli Petteri Koivisto ja kolmas Eero Mannila.

Helena Karhu/ Nuorten SM 2018

Laura Mononen toivoo, että saa onnistuneet hiihdot SM-kisoissa Vantaalla.

Kari Sallinen

Hiihdon SM-mitaleista on taisteltu jo tänä vuonna. Nuoret hiihtivät niistä kolmena päivänä viime viikonloppuna Iisalmessa.

Kisoista saatiin Espoon Hiihtoseuraan yksi mitali. Eero Iso-Tryykäri voitti sprintissä kultaa 18-vuotiaiden sarjassa. Sprintti hiihdettiin vapaalla.

Iso-Tryykäri oli karsinnan nopein. Hän voitti alkueränsä ja sijoittui välierässään toiseksi.

– Finaalissa riitti voimia jaloissa ja jaksoin painaa, tuumasi EHS:n nuorukainen voittonsa jälkeen.

Hän myönsi, että voitto oli yllätys, joka antaa paljon puhtia tulevaan.

– Sprintti on suosikkimatkani ja kumpikin hiihtotapa sopii minulle. Minulla ei ole realistisia mahdollisuuksia mitaleille normaalimatkoilla. Koska tasatyöntöni on hyvällä mallilla, myös pitkät perinteisen matkat sujuvat, mestari arvioi.

Aikuisten SM-kisojen ensimmäinen osa järjestetään Vantaalla tämän viikon perjantaista sunnuntaihin.

Suunnitelmien mukaan perjantaina Hakunilassa hiihdetään vapaalla naisten ja miesten parisprintti.

Lauantainakin hiihtotapa on vapaa, jolloin naisilla on matkana 10 ja miehillä 15 kilometriä.

Kisojen päätöspäivänä sunnuntaina on vuorossa yhdistelmäkisa. Siinä naiset hiihtävät kummallakin hiihtotavalla 7,5 kilometriä ja miehet 10 kilometriä.

SM-kisat ovat viimeisimpiä katsastuksia helmikuisiin Pyeongchangin olympialaisiin. Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on valinnut sinne vasta viisi maastohiihtäjää. Espoolainen Laura Mononen, joka edustaa Hämeenlinnan Hiihtoseuraa, ei kuulu heihin.

Written by:

Sirpa Repo

Ota yhteyttä