Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Vedenalaiskuvaaja Pekka Tuuri etsii koko ajan uusia kohteita  – kuvaaminen on hänelle intohimo

URHEILU Espoolainen Pekka Tuuri metsästää kameroillaan myös veden alla. Se on

Moneen kertaan palkitttu valokuvaaja Pekka Tuuri etsii koko ajan uusia kohteita. Hän on kuvannut veden alla jo 25 vuotta.

Päivi Tuovinen

Kun sukeltajakuvaaja Pekka Tuuri avaa autonsa perän ja valmistautuu veden alla kuvaamiseen, ohikulkijat kyselevät. Mikä mies sinä olet? Mitä olet menossa tekemään? Mitä etsit?

Tällä kertaa mies etsii ruutanaa. Hänellä on nelisen vuotta ollut teossa kirja Suomen kaloista. Helpoimmat kuvat hän kertoo jo ottaneensa, mutta särkikalat ovat haasteellisia kuvattavia. Ne ovat niin arkoja.

Päästävä kosketusetäisyydelle.”

Nyt lammesta, jossa luonnonvarakeskuksen mukaan on ruutanoita, ei niitä löydy.

Runsaat vesisateet ovat tehneet Kangaslammen vedestä niin sameaa, ettei siellä näe eteensä pariakymmentä senttiä enempää.

– Melkoinen lutakko, tuumii Tuuri ja aikoo lähteä muualle etsimään ruutanoita.

Leudot säät ovat mahdollistaneet Etelä-Suomessa kuvaamisen tammikuulle asti.

Nykyään mies kuvaa veden alla vain Pohjolassa, lähinnä Suomessa. Hän aloitti sukelluskuvaamisen lämpimissä vesissä.

– Haluan kuvata usein, joka viikko. Kun kuvaa lähempänä, se onnistuu.

Valokuvaaminen on Tuurille harrastus. Jokainen kuvausreissu vie niin paljon aikaa, ettei sitä voisi tehdä työkseen.

Reissu vie helposti kaikkinensa 14 tuntia. Kun ottaa paljon kuvia, niiden analysointi vie aikaa. Tuuri kertoo, että hän miettii aina, mitä olisi voinut tehdä paremmin.

Tuuri käsittelee kaikki julkaistavat kuvat. Siihen voi mennä aikaa jopa tunti kuvaa kohden.

– Kaikki on työlästä, aikaa vievää. Jos saan päivän reissusta kolme hyvää kuvaa, voin olla tyytyväinen.

Valokuvaaminen on hänelle intohimo. Hän valokuvasi jo kouluvuosinaan luontoa, veden alla kuvaamisen hän aloitti 25 vuotta sitten.

– Tämä on hauskaa. Sillä tiellä olen edelleen, Tuuri hymähtää.

4-vuotiaana uimaan oppinut poika oli innokas vapaasukeltaja. Sukelluskortin hän suoritti vuonna 1989.

Nykyään Tuuri ei lähde sukeltamaan ilman kameroita. Hänellä on mielessään joku tietty asia, jota hän metsästää kuvaamalla.

– Haen koko ajan uusia kohteita. Kyselen luonnonvarakeskukselta, kalastajilta ja muilta, mistä voisin löytää tietyn kuvattavan kohteen.

Tuurilla on kuplaton sukelluslaite, jotta kalat eivät säikkyisi häntä. Monet kuvat hän ottaa kuitenkin snorkkelia käyttäen. Sillä pääsee hyvin puolen metrin syvyyteen asti. Usein parhaat kohteet ovat ihan pinnassa.

Tämä kuvaaja ei käytä pitkää putkea vaan hän ottaa kuvat kosketusetäisyydeltä. Usein etäisyys maaliin on vain 20 senttiä.

– Yleensä sukellan kerralla tunnin tai kaksi. Mitä syvemmällä olen, sitä lyhyemmän aikaa kuvaan.

Kun Tuurilta kysyy, kuinka syvällä hän on kuvannut, vastaus on, että riittävän syvällä.

– Olen henkeen ja vereen luontokuvaaja. Sitä teen eniten, mutta kuvaan myös esimerkiksi vauvoja altaassa ja muita sukeltajia veden alla luolissa ja kaivoksissa.

Tuuri on kuvannut muun muassa myös uppopallon Suomessa järjestettyjä EM- ja MM-kisoja.

Luonnollisesti vedenalaiskuvaajan mieltä lämmittää menestyminen luontokuvakilpailuissa. Hän voitti Vuoden 2010 Luontokuva -kilpailun. Vuoden 2014 kilpailussa hän voitti kolme sarjaa. Kaikkiaan kisaan lähetettiin noin 15 000 valokuvaa.

– Kuvia, joihin olen suhteellisen tyytyväinen, saisi olla enemmän, Tuuri kuitenkin toteaa.

Pekka Tuuri

55-vuotias espoolainen palkittu valokuvaaja.

Valokuvaaminen on harrastus.

Kuvaa luontoa ja vedenalaista maailmaa snorkkelia ja sukelluslaitteita käyttämällä.

Aloitti kuvaamisen jo koulupoikana ja veden alla kuvaamisen vuonna 1992.

Valittu vuoden 2016 sukeltajaksi.

Pitänyt viisi vuotta Facebookissa sivustoa Vedenalainen Suomi, jota päivittää viikoittain.

Vedenalainen Suomi -kirja vuonna 2013.

Perheellinen, vaimo ja kaksi täysi-ikäistä lasta.

Koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Töissä kääntäjänä, englannista suomeen, vaimonsa yrityksessä.

Lisää aiheesta

Vedenalaiskuvaaja Pekka Tuuri etsii koko ajan uusia kohteita  – kuvaaminen on hänelle intohimo14.1.2018 21.30
Pekka Tuuri saalistaa vedessä kameralla3.5.2013 10.04
Pekka Tuuri kuvaa vedenalaista Suomea1.3.2011 14.40

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu