Puheenaihe

AKT-pomo jyrähtää: Jos Helsingin jättimielenosoitus ei herätä hallitusta, niin se ottaa poliittisen vastuun mahdollisista jatkotoimista

POLITIIKKA Työstä pois jäävät vastustavat ”työttömyysturvan leikkausmallia” isolla joukolla 2. helmikuuta.

Hamarilainen Marko Piirainen on luotsannut Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:tä yli viiden vuoden ajan.

Juha Perämäki

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliittoa (AKT) yli viisi vuotta johtanut Marko Piirainen pysäyttää valtaosan maan bussiliikenteestä ammattiliittojen mielenilmauspäivänä 2. helmikuuta.

SAK-vetoinen poliittinen tapahtuma ns. aktiivimallia vastaan järjestetään Helsingin Senaatintorilla kello 11–13.

AKT:n puheenjohtajan mukaan aktiivimallin oikea nimi on työttömyysturvan leikkausmalli. Hän ei katso, että sillä voitaisiin saavuttaa tuloksia.

– Se ei aktivoi esimerkiksi Ruotsin mallin mukaisesti (porkkanalla), vaan se rankaisee työtöntä työnhakijaa taloudellisesti (kepillä). Lisäksi se on alueellisesti epäoikeudenmukainen. Onko tarkoituksenmukaista siirtää ihmisiä ns. luukulta luukulle eli muun muassa toimeentulotuen varaan, kun työttömyyskorvaus laskee 4,65 prosentilla, eikä riitä enää pakollisiin perheen menoihin, Piirainen sanoo Uusimaa-lehden haastattelussa.

Piiraisen mielestä hallituksen pitäisi ottaa vakavasti kansalaisten esilletuoma tahto mallin kumoamiseksi.

– Mielipidetiedustelujen mukaan enemmistö suomalaisista vastustaa mallia. Mielenilmaus kerää Senaatintorille tuhansia kansalaisia. Jos tämä ei herätä hallitusta, niin se ottaa silloin poliittisen vastuun mahdollisista jatkotoimista.

Malliin on jo väläytelty muutoksia ministeritasoltakin, esimerkiksi Mika Lintilä (kesk.) piti mahdollisena vapaaehtois- ja järjestötyön ottamista huhtikuussa yhdeksi tavaksi kuitata 18 tunnin työvelvoitetta.

AKT:n puheenjohtajan mukaan osa asiantuntijoista on selvittämässä parhaillaan, onko aktiivimalli edes perustuslain tai sen hengen mukainen.

– Mitään jatkotoimia ei voida sulkea ennakolta pois.

Hän muistuttaa myös, että hallitus on tuomassa kuluvan vuoden aikana eduskuntaan vielä ”aktiivimalli kakkosta”.

– Siinä jokaisen pitäisi hakea sähköisen järjestelmän kautta työpaikkaa vähintään kerran viikossa tai voi menettää koko työttömyysturvaetuuden 60 päiväksi, Piirainen kauhistelee.

Piirainen tulkitsee mallia niin, että tietokoneettomat tai netittömät voivat menettää etuuden, mikä ei hänen mielestään kohtele kansalaisia yhdenvertaisesti.

Asiasta kertoi ensin Uusimaa.

AKT:n mielenilmaukseen osallistuvia sopimusaloja

Kuorma-autoala ja säiliöautoala.

Linja-autoala, huoltokorjaamot ja matkahuolto.

Terminaalit.

Kaupan ja elintarvikealan automiehet.

Matkatoimistot.

Ympäristöhuolto.

Satamat, huolinta- ja öljytuote.

Matkustaja-alukset: Tallink Silja Line/Vuosaari.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Varoitus koko pk-seudulle: Kuljettajien lakko sekoittaa työmatkaliikenteen25.1.2018 14.52
Uusimaa: AKT:n lakosta tulee paha pulma työmatkalaisille – vaikuttaa myös Onnibussiin24.1.2018 12.36

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu