Puheenaihe

Asiantuntijoilta hälyttävä viesti:  Huumeet liikkuvat nyt kaveripiireissä Espoossa, "Nuorin välittäjä 12-vuotias"

HUUMEET Nuorin poliisin haaviin jäänyt myyjä ollut vasta 12-vuotias.

Kuvituskuva.

Arkisto/Armi Suojanen

Moni espoolaisvanhempi on joutunut hakemaan lapsensa poliisilaitokselta, kun nuori on jäänyt kiinni huumeidenkäytöstä tai -myynnistä.

– Myös huumeiden käyttörikoksista pidettyjen puhutteluiden määrä on kaksinkertaistunut Espoossa vuodesta 2016 vuoteen 2017, kertoo komisario Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisista.

Syyttäjä pitää puhuttelun 15–17 -vuotiaille huumeidenkäytöstä kiinni jääneille ensikertalaisille.

Väänänen kertoo poliisin törmäävän yhä enemmän erityisesti marihuanan ja lakan käyttöön ja myyntiin sekä niiden tuomiin lieveilmiöihin.

– Huumeet ovat levittäytyneet tasaisesti Espooseen. Alue ei määritä käyttöä eikä käyttö katso sosiaaliluokkaa. Osa nykypäivän nuorista näkee lain väärällä puolella kulkemisen hohdokkaana, luonnehtii Väänänen.

Espoon poliisi kertoi viikko sitten paljastaneensa laajan marihuanan myyntiringin Espoossa. Päätekijät olivat 16- ja 18-vuotiaita ja marihuanaa oli välitetty kymmenille alaikäisille ja nuorille aikuisille Espoossa.

– Alkoholin viehätys on nuorten silmissä laantunut. Samaan aikaan osalla nuorista marihuanan viehätys on lisääntynyt, Väänänen sanoo.

Huumeet leviävät nykyään kaveripiireissä, kertoo Väänänen. Joku porukasta "törmää" huumeisiin ja houkuttelee kavereitaan huumekokeiluihin rahoittaakseen omaa käyttöään.

Väänänen kertoo nuorimman kiinni jääneen huumeidenvälittäjän olleen 12-vuotias.

– En muista, milloin olisin enää törmännyt vanhanaikaiseen diileriin, joka seisoisi koulun edustalla.

Huumeidenkäyttö alkaa usein viihdekokeiluna ja satunnaiskäyttönä, kertoo Espoon mielenterveys- ja päihdepalveluiden päällikkö Eija–Inkeri Kailassuo.

– Asenteet esimerkiksi kannabista kohtaat saattavat olla varsin suopeat, jolloin sen käyttöä ei pelätä tai harkita sen enempää. Osa kuitenkin koukuttuu nopeasti. Kannabis saattaa myös olla porttina vahvempiin ellei jo itsellään tuota ongelmia, muistuttaa Kailassuo.

Johtava sosiaalityöntekijä Riina Mattila kertoo huumemyönteisyyden näkyvän myös lastensuojelutyössä.

– Kannabismyönteisyys on kasvanut. Tapaamme nuoria, jotka vetoavat siihen, että sen käyttö on sallittua jossain muualla ja siihen, että aikuisetkin käyttävät. Me kerromme puolestamme, että se on laitonta eikä kuulu nuorten elämään, Mattila kertoo.

Väänäsen mukaan sekä vanhempien että yhteiskunnan tulisi pystyä ottamaan paremmin koppi sivuraiteille lipsahtamassa olevista nuorista.

– Aikuiset kilpailevat lasten ajasta näiden haitallistenkin asioiden kanssa. Yhteiskuntakin kilpailee lapsen huomiosta. Meidän pitäisi pystyä tarjoamaan vaihtoehtoja päihteille, että pystyisimme estämään lipsahdukset, Väänänen miettii.

Lue myös: Huumeita levitettiin alaikäisille Espoossa

12 prosenttia on kokeillut

Espoolaisista kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista 11,8 prosenttia kertoi kokeilleensa marihuanaa tai kannabista ainakin kerran. Koko Suomessa näin ilmoitti tehneensä 7,5 prosenttia vastanneista.

Espoolaisista kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista liki puolet (48,8 %) oli sitä mieltä, että omalta paikkakunnalta on helppo hankkia huumeita. Koko maassa samaa mieltä väittämän kanssa on 38,8 prosenttia vastaajista.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskysely

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu