Puheenaihe

Yli 118 000 euroa metriltä – Helsingin uuden pyöräilytunnelin metrihinta kalliimpi kuin länsimetron

Pyöräilystä on tullut entistä suositumpaa, myös talvella. Siksi pyöräilyn puitteita halutaan kehittää.

Toni Forssell

Helsingin rautatieasemalle suunnitellun pyörätunnelin metrihinta on kalliimpi kuin länsimetron.

220 metrin mittaisen pyöräilytunnelin kustannusarvio on 26 miljoonaa euroa. Helsingin perussuomalaisten laskema metrihinta on 118 181 euroa.

– Aika kallista. Toki se lyhentää pyöräilijöiden taivalta nykyisestä reitistä kokonaiset 600 metriä, puolue toteaa tiedotteessaan.

Perussuomalaisten laskelma pitää paikkansa, sillä vaikka länsimetro oli huippukallis, sen metrihinta jää pyöräilytunnelin kustannuksista reippaasti.

Länsimetro Ruoholahdesta Matinkylään maksoi loppuvuodesta esitetyn tiedon mukaan 1 186 miljoonaa euroa. Jaettuna länsimetron 13,9 kilometrin matkalla metrihinnaksi tulee 85 324 euroa.

– Muitakin rahareikiä olisi, parempiakin. Ei pyörätunneli sinänsä huono asia ole, mutta hinta ja hyöty eivät meistä kohtaa toisiaan, perussuomalaiset katsovat.

Puolue ehdottaa rahojen sijoittamista köyhien ruokailuasioiden kuntoon saattamiseen tai asunnottomien konttiasumiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu