Puheenaihe

Yli 20 000 euron Omega ja kasa Rolexeja saaliina – Espoota piinanneen murtosarjan epäilty jäi kiinni 3 400 kilometrin paon jälkeen

Barcelonassa pidätetyn epäillyn hallusta löytyi useita arvokelloja, muun muassa kuvan Rolex.

Länsi-Uudenmaan poliisi

Espoon Laajalahtea, Pohjois-Tapiolaa ja Friisinmäkeä piinanneessa asuntomurtojen sarjassa on tehty läpimurto.

Länsi-Uudenmaan poliisi otti lauantai-iltana kiinni kaksi albanialaista miestä Pohjois-Tapiolassa. Kiinniotto tapahtui, kun poliisi oli tarkkailemassa aluetta murtojen varalta.

– Alueella oli tehty edellisenä päivänä asuntomurto, ja meillä oli vahva olettama, että tekijät palaisivat alueelle. Otimme epäillyt kiinni, ja tutkinnassa on vahvistunut, että he liittyvät asuntomurtojen sarjaan, selvittää rikoskomisario Janne Saari Länsi-Uudenmaan poliisista.

Miehet vangittiin Espoon käräjäoikeudessa keskiviikkona asuntomurroista epäiltyinä. Murtosarjassa on tehty helmikuun aikana yhteensä kahdeksan murtoa Espoossa ja yhdeksän Helsingissä.

Kolmas murtosarjaan liittyvä epäilty napattiin Barcelonasta.

– Meillä oli epäily, että murtoihin liittyy kolmaskin henkilö. Pääsimme hänen jäljilleen maanantaina iltapäivällä, jolloin kävi ilmi, että mies oli jo lentokoneessa kohti Barcelonaa. Nopean kansainvälisen viranomaisyhteistyön ansiosta hänet saatiin kiinni lentokentällä. Olemme todella tyytyväisiä, että kiinniotto ja takavarikko Barcelonassa onnistuivat, Saari kiittelee.

Kiinni otetun miehen hallusta löytyi lentokentällä useita arvokelloja, muun muassa yli 20 000 euron arvoinen Omega-kello. Joukossa oli myös lukuisia Rolexeja ja kultakoruja yli 600 gramman painosta.

Espanjasta löytynyttä omaisuutta epäillään pääasiassa Espoon ja Helsingin murroissa anastetuksi. Saari arvioi, että anastetun omaisuuden arvo on reilusti yli 100 000 euroa.

Pohjois-Tapiolasta napattujen epäiltyjen hallusta poliisi löysi vanhan, 20 markan setelin, jota epäillään myös anastetuksi. Arvoa setelillä ei enää ole.

– Se on klassista tavaraa, jota viedään ulkomaalaisten tekemissä asuntomurroissa. Ulkomaalainen tekijä ei välttämättä hahmota toisen maan rahan arvoa, Saari kertoo.

Rikossarjan tutkinta jatkuu nyt Länsi-Uudenmaan poliisissa. Barcelonasta napattu mies on vangittu poissaolevana ja hänen luovuttamistaan Suomeen valmistellaan. Anastettu omaisuus tuodaan myös Suomeen ja luovutetaan asianomistajille.

 

Lisää aiheesta

Espoon murtosarjassa paljastui kahdeksas tapaus – poliisi valvoo edelleen tehostetusti22.2.2018 12.40
Espoossa sarja asuntomurtoja lyhyen ajan sisällä, poliisi valvoo nyt kohdealueita – "Metsän siimeksessä vaanittu taloja" 20.2.2018 11.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu