Puheenaihe

Karut tilastot koulukiusaamisesta julki: Tämä on Suomen synkin kunta – katso oman alueesi tilasto

Kuvituskuva.

Arkisto/Armi Suojanen

30 prosenttia eli lähes joka kolmas halsualainen kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalainen nuori on joutunut vähintään kerran viikossa koulukiusatuksi. Kiusattujen osuus on ikäryhmästä Suomen suurin.

Tieto ilmenee Me-säätiön torstaina julkaisemasta kartoituksesta, jonka lähteenä on käytetty THL:n 8–9 luokkalaisille tekemän kouluterveyskyselyn tuloksia.

Aivan Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Halsuan vanavedessä seuraa ahvenanmaalainen Föglön kunta 29,4 prosentilla. Top viiteen yltävät myös Etelä-Pohjanmaan Soini, Pirkanmaan luoteisrajalla sijaitseva Kihniö ja varsinaissuomalainen Vehmaa, joissa jokaisessa kiusatuksi joutuu useampi kuin joka viides nuori.

Helsingissä koulukiusaaminen näyttää olevan hieman keskimääräistä vähäisempää. Kiusaamisen kohteeksi on joutunut 5,5 prosenttia yläkoululaisista, kun koko maan keskiarvo on 5,8 prosenttia. Espoossa osuus on 5,2 prosenttia ja Vantaalla tasan kuusi prosenttia.

Paras tilanne on Alavudella, jossa kiusatuksi on viikoittain joutunut vain 2,3 prosenttia 8–9-luokkalaisista oppilaista. Myös Kajaani, Ii, Kauhajoki ja Uusikaupunki ovat kuntia, joissa kiusatuksi joutumisen riski on pienempi kuin kolme prosenttia.

Yle on julkaissut nettisivuillaan Me-säätiön tietojen pohjalta koneen, jonka avulla voi katsoa, kuinka montaa prosenttia kunkin kunnan koululaisista on kiusattu.

Me-säätiön kuntakontaisen listan löydät täältä ja Ylen kiusaamiskoneen täältä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu