Puheenaihe

Sädesieni vei luokat ja pulpetin – Espoossa paljastui jälleen uusi ongelmakoulu

SISÄILMA Lähekkäin sijaitsevilla Jupperin ja Rastaalan kouluilla selvitetään sisäilma-ongelmien laajuutta.

Jupperin koulun johtokunnan puheenjohtaja Esa Niemi, rehtori Jouni Holopainen ja vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Jaana Inberg ovat pistäneet tuulemaan sisäilmaongelman ratkaisemiseksi.

Katja Riihola

Uusia sisäilmakohteita tuntuu tulevan Espoossa ”tasaiseen tahtiin”, myöntää kehittämispäällikkö Juha Nurmi Espoon suomenkielisestä opetuksesta.

Yksi uusista ongelmakouluista on Jupperi, jossa havahduttiin huonoon sisäilmaan ympäristöterveyden terveystarkastajan rutiinikäynnin seurauksena. Terveystarkastaja velvoitti kaupunkia tekemään kuntotutkimuksen, joka on vielä kesken. Rehtori Jouni Holopainen kertoo, että koulusta on kuitenkin jo löydetty muun muassa mikrobeja eristeistä ja sädesientä. Joitain korjauksia on myös jo tehty.

Nurmi kertoo, että Jupperin koulun tilannetta seurataan aktiivisesti.

– Kukaan niistä kolmesta tahosta (Tilapalvelut, ympäristöterveys tai työsuojelu), joilla on valtuudet laittaa koulun tilat kiinni, ei ole viestinyt, että niin pitäisi tehdä, Nurmi sanoo.

Rehtori Jouni Holopainen teki kuitenkin tällä viikolla oman ratkaisunsa ja siirsi opetuksen kahdesta luokkatilasta muualle. Suljetuissa luokissa on ollut eniten oireilua ja luokkiin jätettiin kaikki kalusteet, muun muassa pulpetit.

– Olen huolissani työyhteisöstä, aikuisista ja lapsista. Meillä on tällä hetkellä kuusi leikkaussaleissakin käytettävää ilmanpuhdistinta. Tilapalvelut-liikelaitos on tilannut meille 44 ilmanpuhdistinta lisää, kertoo Holopainen.

Holopaisen mukaan oleellista on nyt se, saadaanko koulu remontoitua turvalliseksi kesäloman aikana.

– Tässä on kaksi vaihtoehtoa, tehdä täysi remontti tai purkaa vanha maan tasalle ja rakentaa uusi koulu, komppaa koulun johtokunnan puheenjohtaja Esa Niemi.

Myös Nurmen mukaan on selvää, että Jupperin koulu on niin ison remontin tarpeessa, että sen alta on lähdettävä pois.

– Meillä on huonoja kokemuksia siitä, että koulua korjataan niin, että oppilaat käyvät koulussa. Monessa paikassa oireilu on vain pahentunut, Nurmi sanoo.

Jupperin tilanne on huomattu myös kaupungin päättävissä elimissä. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto edellyttää Tilapalveluita jo valmistelemaan väistövaihtoehtoja.

Parin kilometrin päässä Jupperin koulusta sijaitsevassa Rastaalan koulussa on myös selvitelty sisäilmaongelmien laajuutta. Niin kutsuttu alatalo on korjausten vuoksi pois käytöstä ensi syksystä lähtien hiihtolomaan saakka. Oppilaat on tarkoitus tiivistää keski- ja ylätaloihin.

Osa Rastaalan oppilaiden vanhemmista on ollut huolissaan myös keskitalon ilmanlaadusta. Tilapalvelut-liikelaitoksen mukaan keskitalon sisäilmatutkimuksen alustavat tulokset näyttävät hyviltä.

Uhkaako aluetta Tapiolasta tuttu tilanne, jossa alakoululaiset joudutaan kuljettamaan väistöön, Juha Nurmi?

– En ehkä pitäisi tilannetta näin huolestuttavana, Nurmi sanoo.

– Rastaalan koulun tilanne ei ole aiheuttamassa väistötarvetta. Ja Jupperissa yksi mahdollinen malli voisi olla se, että selviäisimme pienemmillä korjauksilla siihen saakka kunnes koululle saadaan kunnon peruskorjaus, Nurmi sanoo.

Jupperin koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Jaana Inberg uskoo, että Tilapalvelut-liikelaitoksen juuri koululle perustama sisäilmatyöryhmä tulee nopeuttamaan asioiden etenemistä ja tiedon kulkua kaupungin, koulun, terveydenhuollon ja vanhempien välillä.

– Jos lapsella on oireita, jatkuvaa nuhaa ja silmien kirvelyä, vanhempien pitää ymmärtää ottaa yhteyttä kouluterveydenhuoltoon, Inberg vinkkaa.

Ajankohtaisia sisäilmakohteita

Koko Pakankylän koulu menee ensi lukuvuodeksi väistöön. Väistövaihtoehtoja mietitään parhaillaan.

Rehtorintien väistötilat ovat menossa remonttiin vuoden kuluttua syksyllä.

Pohjois-Tapiolan koululle on suunnitteilla kattava peruskorjaus.

Tuomarilan koululla on tutkittu sisäilman mikrobeja kolmesta luokasta.

Kalajärven koululla tehdään parhaillaan kuntotutkimuksen mukaisia kiireellisiä korjaustöitä.

Viherkallion koululla tehdään lisätutkimuksia kesällä.

Haukilahden koulussa on menossa elinkaarta jatkavien korjausten suunnittelu.

Karamzinin koulun vanhan puolen korjausurakka on alkamassa. Valmistuu reilun vuoden kuluttua.

Lähde: Tilapalveluiden Maija Lehtisen esitys ajankohtaisista sisäilma-asioista tila- ja asuntojaostolle 21.5.

Lisää aiheesta

Tapiolan uudet koulut potkittiin vauhtiin – Valtuutetut: Vihdoinkin ollaan pääsemässä sanoista tekoihin21.5.2018 21.20
Otaniemi vahvistuu päivitetyssä kouluverkkosuunnitelmassa – uusi alakoulu ja neljän lukion oppilaat 8.2.2018 06.45
Jupperin päiväkoti saa siirtokelpoiset tilat uuteen osoitteeseen11.1.2018 07.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu