Puheenaihe

Punkkien määrä rajussa kasvussa – HS: Professori haluaa "koiratrafiikin" kuriin

Punkkeja on tavattu jo napapiirin pohjoispuolellakin.

Anton Soinne

Punkkien määrä Suomessa on kasvanut rajusti ja kasvaa vielä lisää, kertoo professori Heikki Henttonen Luonnonvarakeskuksesta Helsingin Sanomissa.

Asiantuntijoiden mukaan punkkien määrä on kasvanut tavanomaisilla punkkialueilla Ahvenanmaalla, Lounais-Suomessa ja rannikolla, ja lisäksi niiden elinalue on laajentunut pohjoiseen ja itään. Jopa napapiirin pohjoispuolella on tavattu punkkeja.

– Se on ihan selvä asia. Taigapunkki leviää, ja kaikkia punkkeja kantavat kauriit lisääntyvät. Punkkien kannalta mennään vain parempaan suuntaan, Henttonen sanoo HS:lle.

Kuolemiakin aiheuttaneen, punkkien levittämän puutiaisaivotulehduksen tartuntojen määrä on jopa kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuodena aikana.

Punkkeja levittävät luonnollisesti muun muassa hirvieläimet. Kauriissa voi olla tuhat punkkia kerrallaan.

Koirat tai muut lemmikit sen sijaan levittävät punkkeja pistemäisesti, kun ne matkustavat omistajiensa kanssa eri puolille maata.  Henttonen nimittää tätä ilmiötä "koiratrafiikiksi".

Hän patistaa lemmikinomistajia olemaan tarkkana ja tarkistamaan ne punkkien varalta usein, jotta punkit eivät leviäisi etenkään etelästä pohjoiseen.

Onko punkki purrut sinua?

Kyllä
41% (650 ääntä)
On purrut lemmikkiä
27% (434 ääntä)
Ei
24% (385 ääntä)
On purrut perheenjäsentä
7% (113 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1582

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Harkitsetko punkkirokotusta itsellesi ja perheellesi? Lue ensin asiantuntijoiden neuvot 15.4.2018 19.40
Tarttuiko luonnosta ikävä kutsumaton vieras? Toimi näin, jos punkki puri2.8.2017 18.56
Näissä paikoissa punkki iskee kaikkein todennäköisimmin – aivotulehdusvirus välittyy muutamassa minuutissa13.5.2017 09.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu