Kulttuuri

Espoolaiselle viulistille voitto Belgiassa

Rebecca Roozeman kilpaili menestyksekkäästi Belgiassa.

.

Espoolainen 16-vuotias viulisti Rebecca Roozeman on voittanut Brysselissä pidetyssä kansainvälisessä Leonid Kogan -viulukilpailussa oman ikäsarjansa ensimmäisen palkinnon. Hän opiskelee Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Pekka Kauppisen johdolla. Tätä ennen hän on opiskellut viulunsoittoa Espoon musiikkiopistossa.

Kilpailun gaalakonsertti pidettiin Brysselin kuninkaallisen konservatorion suuressa salissa, jossa itse Leonid Kogan vuonna 1951 soitti Kuningatar Elisabeth -kilpailussa voittoisan osuutensa. Osallistujia oli Kiinasta, Yhdysvalloista, Venäjältä ja lähes kaikista Euroopan maista.

Kilpailumenestystä on tullut aiemminkin. Rebecca Roozeman on myös Seele kvartetin jäsen. Seele kvartetti voitti viime vuonna toisen palkinnon Berliinissä järjestetyssä kansainvälisessä Rising Stars Grand Prix -kilpailussa 14–18 -vuotiaiden kamarimusiikkisarjassa. Seele kvartetissa soittavat Rebecca Roozemanin lisäksi Amanda Ernesaks (viulu), Kristian Sallinen (alttoviulu) ja Tatu Kauppinen (sello).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Roozemanien perheessä musiikki on elämäntapa30.11.2012 10.25
Rebecca Roozeman RSO:n solistina29.1.2013 13.16
Tapiolan nuoret sinfonikot Kiinaan1.10.2014 08.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu