Urheilu

Vaikuttaa aukioloihin – ikäkausiuimarit valtaavat Leppävaaran maauimalan ensi viikonloppuna

Yleensä ikäkausimestaruuskilpailuihin osallistuu 400–500 uimaria. Edellisen kerran IKM-uinnit järjestettiin ulkona viisi vuotta sitten.

Uimaliitto

Ensi viikonloppuna Leppävaaran uimahallin ja maauimalan ympärillä on vilskettä. Silloin paikalla on jopa 500 nuorta uimaria valmentajineen ja kannustusjoukkoineen.

Pitkän radan ikäkausimestaruusuinnit (IKM) järjestää Cetus. Nämä ovat ensimmäiset isot kisat Leppävaaran ulkoaltaalla.

Espoolaisseuralla on puolustettavanaan kahden edellisen vuoden IKM-uintien seurapistekilpailun ykkössija. Kaikkiaan Cetus on voittanut pistekisan kuusi kertaa 2010-luvulla.

– Viime vuonna Tampereella oli 441 uimaria. Espoossa saattaa olla hitusen enemmän, arvelee Jussi Salminen Suomen Uimaliitosta.

IKM-uinneissa kilpailevat 13–15 -vuotiaat tytöt ja 14–16 -vuotiaat pojat. Näille ikäluokille Leppävaaran tapahtuma on kansallinen pääkilpailu. Parhaat uimarit kisaavat lisäksi vielä juhannuksen jälkeen SM-uintien nuorten sarjoissa.

IKM-uintien lyhyen radan kisat ovat vuorossa loppuvuodesta.

Iso allas varattu kilpailua varten kolmeksi päiväksi."

Leppävaaran kisoihin päästäkseen on täytynyt alittaa aikarajat. Jokaisessa lajissa ja ikäluokassa karsinta on suoritettu etukäteen, jotta kaikki lajit voidaan uida suorina loppukilpailuina.

– Tämän vuoden uintien erikoisuus on, että ne kisataan ulkoaltaalla. Edellisen kerran ne ovat olleet ulkona Hyvinkäällä vuonna 2013. Jos sää on hyvä, ulkoaltaan kisoissa tunnelma on aivan omaa luokkaansa, Salminen tietää.

Kisat alkavat jo perjantaina 15. kesäkuuta kello 10. Joka päivä kisataan aamu- ja iltajakso.

Kilpailut vaikuttavat sekä uimahallin että varsinkin maauimalan pitkän altaan aukioloon muille kuin kilpailijoille.

Poikkeuksia on tiedossa jo torstaista 14. kesäkuuta kello 17 lähtien. Uimahallin 25 metrin altaan radoista neljä on varattu kilpailijoille siitä alkaen kolmen seuraavan päivän ajaksi.

Maauimalan 50 metrin allas on varattu kilpailukäyttöön perjantaista sunnuntaihin.

Lisää aiheesta

Cetus nappasi historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden!21.5.2018 07.59
Hallipulaan ei helpotusta Espoossa – Maauimalan kattaminen venyy, jos edes toteutuu23.5.2018 06.45
Helteet ruuhkauttivat heti Leppävaaran maauimalan – "Jono pitkä, mutta vetää"16.5.2018 11.18

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu