Puheenaihe

Esitys: Terveyspalvelut uusiksi Matinkylässä, ulkoistettu terveysasema takaisin kaupungille

Sosiaali- ja terveyslautakunta saa torstaina käsiteltäväkseen esityksen, jonka mukaan Matinkylän terveysasema siirtyisi Ison Omenan palvelutorille.

Klaus Nurmi

Matinkylän terveysaseman on tarkoitus muuttaa jo ensi vuoden alusta kauppakeskus Ison Omenan palvelutorille. Palvelutorilla toimii tällä hetkellä Mehiläiselle ulkoistettu Oma Lääkäri Iso Omena. Muutoksen myötä terveysasematoiminta palvelutorilla siirtyisi Espoon kaupungin omaksi toiminnaksi.

Espoon kaupungin ja Mehiläisen yhteistyö kuitenkin jatkuisi, sillä Mehiläinen tuottaisi jatkossa Henttaan ja Suurpellon asukkaiden terveyspalvelut omissa tiloissaan Ison Omenan läheisyydessä.

Palvelutorilla toimivan terveysaseman nimi muuttuisi Ison Omenan terveysasemaksi ja se palvelisi pääasiassa Matinkylän, Olarin ja Kuitinmäen asukkaita.

Suunnitelmissa on myös, että Ison Omenan terveysasema palvelisi edelleen laajennetuin aukioloajoin eli arkisin kello 7–20. Myös lauantaiaukioloista neuvotellaan henkilöstöjärjestöjen kanssa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee asiaa torstain kokouksessaan.

Matinkylän terveysasema toimii tällä hetkellä Matinkadulla vuonna 1992 valmistuneessa kiinteistössä. Kiinteistön peruskorjauksen oli määrä alkaa jo viime vuonna. Espoo ei kuitenkaan halunnut aloittaa miljoonien eurojen hintaista peruskorjausta sote-uudistuksen ollessa kesken.

 

Lisää aiheesta

Matinkylän terveysasema ehkä Isoon Omenaan – aukioloaikoihin huomattava laajennus2.3.2018 14.53
Vuosia ränsistyneen Espoon Matinkylän vanhan ostarin purkukaava nytkähti eteenpäin28.5.2018 19.30
Matinkylässä veivataan terveysasemia – "Ymmärrän, jos kuulostaa hullulta..."6.4.2016 06.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu