Kulttuuri

Sanni Virta luotsaa kesäsarjaa – Opiskelijat esiintyvät Musiikkitalossa

KULTTUURI Konserttikauden loputtua musiikki soi Musiikkitalon kahviossa kaikille avoimissa konserteissa.

Sanni Virta tekee aktiivisesti töitä sen eteen, että kannel saisi lisää näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Hän on muun muassa Kantele-lehden päätoimittaja.

Jimmy Träskelin

Elävä musiikki soi Musiikkitalon kahviossa Helsingissä kesäkuun ja elokuun ajan. Konserteissa esiintyvät Sibelius-Akatemian opiskelijat.

Kesäkonsertteja Musiikkitalossa -konserttisarjan tuottajana toimii espoolainen Sanni Virta, joka opiskelee kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa.

– Konserteissa kuullaan klassista musiikkia, kansanmusiikkia, jazzia, popmusiikkia – kaikkea, mitä Musiikkitalossa soi. Sarjassa kuullaan myös urkumusiikkia Organo-salissa, Virta kertoo.

– Konserttisarja sopii myös lapsille, koska konsertit kestävät enintään 45 minuuttia. Juuri musiikkiharrastuksen aloittaneelle lapselle voi olla hyvinkin inspiroivaa kuunnella opinnoissaan pitkälle ehtinyttä muusikkoa.

Musiikkitalon palveluyhtiö vastaa konserttien äänentoistosta ja auttaa markkinoinnissa. Palveluyhtiön mukaan viime kesän konserteissa kävi noin 3 000 kuulijaa.

Sanni Virran oma instrumentti on konserttikantele. Hän tykästyi kanteleeseen muskarissa ja jatkoi sitten soitto-opintoja Espoon musiikkiopistossa ja Ebelissä. Hänen ensimmäinen levynsä, jonka nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Sanni Virta, julkaistiin viime vuoden lopulla.

Minua kiehtoo kanteleessa se, että se on kaunis ja sävykäs soitin."

Levyn sävellykset ja sanoitukset ovat Virran omia, ja ne sisältävät vaikutteita kansanmusiikista, popista ja jazzista.

– Kanteleella menee hyvin, mutta silti toivoisin, että kansallissoitin saisi lisää näkyvyyttä, koska harrastajia ja ammattilaisia on nykyään paljon.

– Minua kiehtoo kanteleessa se, että se on kaunis ja sävykäs soitin. Sillä voi soittaa hyvin monenlaista musiikkia. Omalla 39-kielisellä kanteleellani voin soittaa bassoja, keskialuetta ja korkeaa rekisteriä ja sen lisäksi voin samalla laulaa.

Säveltäessään Sanni Virta lähtee usein liikkeelle omasta tunteestaan tai kokemuksestaan. Joskus sävellys syntyy valmiiseen tekstiin.

Sanni Virta -levy on äänitetty osin artistin mummulassa Saarijärvellä ja osin Inkoon Musiikin studiolla. Levyllä soittaa harmonikkaa sisko Siiri Virta.

– Mummula on ollut minulle merkittävä paikka ja mummula näkyy levyn kuvissakin. Olen soittanut mummulassa paljon ja mummula on inspiraation lähdekin.

Suoratoistopalvelut ovat syöneet levyjen markkinoita, mutta Sanni Virta on tyytyväinen siitä, että kansanmusiikissa levyjä tehdään vielä.

– Tykkään levyistä, koska niissä näkyvät kaikki tekijät. Spotifyssä ei näitä tietoja saa. Toivon, etteivät fyysiset levyt koskaan katoa.

Sanni Virta on esiintynyt muun muassa Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleilla, EtnoEspassa ja Folklandia -risteilyllä.

Yhdessä Hanna Ryynäsen kanssa hän muodostaa Duo Selinan. Viime vuonna duo pääsi soittamaan Suomessa vierailleelle Prinssi Williamille ja jopa vaihtamaan muutaman sanan hänen kanssaan.

Musiikkia

Ajantasaiset tiedot Kesäkonsertteja Musiikkitalossa -sarjan esiintyjistä löytyvät Musiikkitalon nettisivulta Kesäkonserttien some-sivuillta. Kesäkonsertteihin on vapaa pääsy.

Sibelius-Akatemian opiskelijat esiintyvät Musiikkitalon kahviossa joka päivä kesäkuun ja elokuun ajan kello 14.

Konserttisarja kuuluu kesäkuussa ja elokuun 15. päivä lähtien Yle Radio 1:n Kulttuuriykkönen-ohjelmassa, sillä joka keskiviikko joku kesäkonserttien esiintyjistä esiintyy suorassa lähetyksessä.

Viime kesämä konserttisarjassa oli 69 konserttia ja tänä vuonna päästään samoihin lukemiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu