Puheenaihe

Jättitilasto: Nämä matkakohteet kiinnostavat nyt eniten Euroopassa – ”Lomailu on edullista”

Makedonia on eurooppalaisessa hintavertailussa edullisin lomamaa, Bulgaria toiseksi halvin. Kuvituskuva.

Jussi Vehkasalo / arkisto

Elinkustannuksiltaan edullisimmat maat houkuttelevat vuosittain turisteja, jotka haluavat matkan kokonaiskustannuksen pysyvän maltillisena.

– Alhaisen hintatason maissa myös lomailu on edullista. Jos matkakohteen valinnassa huomioi matkan aikana kulutettavien tuotteiden ja palveluiden hintatason, ero lomamatkassa Euroopan kalleimpien ja edullisimpien kohteiden välillä voi olla todella merkittävä, vaikka lennot saisikin suunnilleen samaan hintaan, sanoo Anna-Maria Mettin matkanjärjestäjä TUI Finlandista.

Makedonia osoittautui EU:n halvimmaksi maaksi ja Bulgaria toiseksi halvimmaksi tuoreimmassa laajassa Eurostat-tilastossa.

Näissä maissa esimerkiksi hotelli- ja ravintolapalvelut ovat EU-maiden halvimpia. Lisäksi elintarvikkeet ja juomat muodostavat loman kokonaishinnasta suuren osan.

Hintatietoisille varsinkin Bulgaria, Turkki, Montenegro ja Kroatia ovat matkanjärjestäjän mukaan suosittuja.

Tutuista rantalomakohteista Bulgarian lisäksi esimerkiksi Espanja, Kreikka ja Kypros ovat kohtuullisen edullisia suomalaismatkailijoille.

Eurooppalaisten kuluttajien maksamissa hinnoissa oli suuria eroja maiden välillä vuonna 2017, ilmenee myös Tilastokeskuksen katsauksesta.

Islanti oli kallein maa. Suomi oli hintavertailussa EU:n kahdeksanneksi kallein maa. Halvimmissa Makedoniassa ja Bulgariassa hinnat olivat alle puolet EU-keskiarvosta.

EU-jäsenmaista kalleinta oli Tanskassa ja edullisinta Bulgariassa.

Euromaista kalleimmat olivat Luxemburg, Irlanti ja Suomi, Liettua vastaavasti edullisin.

Eri tuoteryhmiä tarkasteltaessa alkoholijuomat ja tupakka, sekä ravintola- ja majoituspalvelut ovat Suomessa suhteellisesti kalleimpia.

EU-keskiarvon alle jäävät Suomessa puolestaan energian ja tietoliikenteen hinnat.

Erilaisien verotuskäytäntöjen vuoksi hintaerot ovat selkeimpiä alkoholijuomien ja tupakan tuoteryhmässä. Islannin ja Norjan hintataso on yli viisinkertainen Euroopan halvimpaan maahan, Makedoniaan verrattuna. Yhtenäisin hintataso oli viihde-elektroniikan, kodinkoneiden ja ajoneuvojen tuoteryhmissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu