Puheenaihe

Kyläkirkon sähkölämmityskin voi olla ympäristöteko − Kirkkonummen seurakunnat palkittiin

Hinkuteko-palkinnon kävi luovuttamassa suunnittelija Venla Riekkinen (vas.) kiinteistöpäällikkö Anna Antikaiselle. Paikalla oli myös asiakkuuspäällikkö Anne Haataja.

Paavo Rantalainen

Suomen ympäristökeskus on nostanut Haapajärven kyläkirkon uuden lämmitysjärjestelmän oivaksi esimerkiksi ilmastomuutoksen torjunnan eteen tehtävässä työssä.

Kirkkonummen seurakuntayhtymä asensi huhtikuussa lähes 200 vuotta vanhaan kyläkirkkoon lämmityksen uuden ohjausjärjestelmän.

Vanhan hirsikirkon sähkölämmitys on tunnetusta kallista, ja lämmityksen tarve on kausittainen. Vain peruslämpö on talvisin aina päällä.

Tähän saakka kirkon lämmitys on pitänyt joka kerta, kun käyttöä on, käydä säätämässä paikan päällä erikseen. Jatkossa lämmitystä säädetään etänä.

Tietokoneohjelma tarkkailee lämpöä ja myös kosteutta, jotka voidaan pitää täsmälleen siinä tasossa kuin halutaan.

Seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Anna Antikainen laskee, että uuden järjestelmän säästö tulee monella tapaa.

− Ensinnäkin energiaa säästyy, kun ylilämmitystä ei tapahdu. Toisaalta kirkkoon ei tarvitse kenenkään tulla lämpöjä säätämään, joten matkoja säästyy. Lisäksi itse rakennus, urut ja kirkon taideaarteet pysyvät paremmin kunnossa, kun lämmitys ja kosteus ovat kohdallaan.

Haapajärven kirkon lämmitysjärjestelmä on maksanut muutaman tuhat euroa. Se lasketaan saatavan säästönä nopeasti takaisin.

Seurakuntayhtymä hankkii ensi talveksi samanlaisen järjestelmän myös Räfsön leirikeskukseen.

Räfsössä on Antikaisen mukaan hyöty järjestelmästä vielä suurempi. Leirikeskuksessa on paljon rakennuksia ja keskus on erityisesti kelirikkoaikana hankalan matkan takana saaressa.

Räfsöhön aiotaan hankkia myös aurinkopaneeleita. Seurakuntayhtymällä on luikuisia kiinteistöjä, joissa kaikissa mietitään uusia energiansäästötapoja. Seurakuntayhtymä ostaa sähköä tällä hetkellä vuodessa vajaalla 80 000 eurolla.

Haapajärven kirkon etäoptimointijärjestelmän on toimittanut OptiWatti Oy, joka on erikoistunut sähkölämmityksen säästöjärjestelmiin.

Yhtiön asiakkuuspäällikkö Anne Haataja korostaa kyläkirkon projektissa myös sitä, että järjestelmä on langaton, ja se on näin helposti voitu asentaa vanhaan suojeltuun rakennukseen.

Kirkkonummen seurakuntayhtymä palkittiin ympäristökeskuksen kesäkuun Hinkuteko-tunnustuksella yhdessä Joensuun seurakuntayhtymän kanssa.

Suomen ympäristökeskuksen Hinku-projekti tähtää korkeisiin tavoitteisiin ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Kirkkonummi on yksi projektiin sitoutuneista 39:stä kunnasta.

Hinku-kunnat tavoittelevat  80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu