Kulttuuri

Ranskalaiselokuvien jälkeen Kino Tuomarila on historiaa

Sade piiskaa Tuomarilan VPK-rakennusta elokuun viimeisenä päivänä. Toivo Reijonen avaa talossa toimineen Kino Tuomarilan oven kinoyrittäjän roolissa viimeisen kerran. Takana on 33 vuotta elokuvateatterin parissa.

Tuntuu kohtuuttomalta, miten pienestä asiat ovat kiinni.”
Samalla Kino Tuomarilassa valmistaudutaan seitsemänteen elokuvaviikkoon, joka jää näillä näkymin viimeiseksi. Ranskalaiselokuvia esittelevä viikko tarjotaan yleisölle jäähyväisten kunniaksi ilmaisnäytöksin.

– Kyllähän tässä mieli on haikea. Ratkaiseva isku oli Espoon kaupungin päätös lopettaa tuki koululaisten elokuvakerholle. Omasta pussista sellaista ei kannata pyörittää, miettii Reijonen.

– Tuntuu kohtuuttomalta, miten pienestä asiat ovat kiinni. Näin vähäinenkin kulttuuritarjonta kuolee alueeltamme, Tuomarila-Seuraa 20 vuotta johtanut Sirkka-Liisa Korkala harmittelee.

Reijonen on ollut aina elokuvaihminen. Nuorena hän kuvasi kymmenkunta lyhytelokuvaa esimerkiksi Heinävedeltä ja Porkkalasta. Klaukkalassa Reijonen aloitti elokuvien esittämisen jo ennen Tuomarilaa. Reijosta ennen Kino Tuomarilaa ylläpitivät Urho ja Kari Alén.

– Jatkan yhä kinoyrittäjänä Kirkkonummella – siellä minulla on kaksi salia, Reijonen valaisee.

Reijosen suosikkileffojen julisteet komeilevat Kino Tuomarilan seinällä: Lastani ette saa, Etsin sinua Mr. Goodbar, Tohtori Zivago, Derzu Uzala, Minun Afrikkani, Papillon.

VPK-talo rakennettiin talkoilla 1947–50. Jopa puut saatiin lähistön tilallisilta.

– Täällä pidettiin tansseja – viihdyttäjinä olivat niin Olavi Virta kuin Kipparikvartetti.

Tanssit olivat suosittuja, mutta niin olivat myös elokuvat, etenkin ennen television aikakautta. Parhaimmillaan Kino Tuomarilassa oli 150–175 ensi-iltaa vuodessa.

– Vaimo myi lippuja ja poika oli ovella.

Loppuunmyytyjä näytöksiä ovat olleet Lastani ette saa, Lasse Naukkarisen Tuomarila-dokumentti sekä Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä.

Valkokangas ja alkuperäiset kaksi projektoria jäävät Tuomarilaan. Reijonen ja Korkala toivovat, että elokuvatoiminta jatkuisi Tuomarilassa edes kerhon muodossa.

– Asiaa pohditaan elokuvaviikon yhteydessä, Korkala kertoo.

Ranskalaisen elokuvan viikko Kino Tuomarilassa (Palotie 31) 20.–24.9. Vapaa pääsy. Lisätiedot: www.tuomarila.fi.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu