Kulttuuri

Antti Lang ja Jenni Banerjee hurjan hääjuhlan tähtiparina

Pikkuporvarihäiden tähtinäyttelijät Antti Lang ja Jenni Banerjee tuntevat toisensa ilmaisulukion ajoilta Tampereelta. SIlloin he olivat yhteisillä teatteri-ilmaisun kursseilla. Nuoret näyttelijät korostavat olevansa samalla aaltopituudella - se on tärkeää onnistumisen kannalta.

Else Kyhälä

Nuoret näyttelijät Antti Lang ja Jenni Banerjee valmistautuvat Espoon Kaupunginteatterin syksyn ensi-iltaan, Bertolt Brechtin Pikkuporvarihäihin. Lang arvioi, että Brecht on halunnut näytelmässä kritisoida ihmisten käyttäytymismalleja.

– Konflikteja tulee ja ihmiset haluavat selviytyä niistä. Sanomme yhtä ja tarkoitamme toista. Tässä näytelmässä ihmiset ovat ketkuja ja pottuilevat toisilleen koko ajan. Sitähän se on todellisuudessakin.

Lang näyttelee sulhasta, joka on jopa itse väkertänyt häissä käytettävät huonekalut. Sulhanen haluaa pitää yllä illuusiota, että kaikki on hienoa.

– Vähitellen mielikuvat murtuvat. Niin on käynyt itsellenikin. En olekaan sellainen teräsmies, mitä olen kuvitellut. Kaikkivoipaisuuden kuvitelma on sortunut, Lang veistelee.

Pikkuporvarihäät rakentuu Langin mukaan pienistä jutuista, lyhyistä lauseista. Joukkoon mahtuu toki muutama pidempikin dialogi.

– Teksti puhuttelee eri ikäluokkia, vaikka näytelmä ei sovikaan alle 12-vuotiaille. Moni saattaa tunnistaa näytelmästä itse koettuja asioita. Toivon, että ainakin avioparit lähtevät esityksen nähtyään kotiin myönteisellä mielellä. Asiat eivät ehkä olekaan niin huonosti.

Lang korostaa, ettei Pikkuporvarihäät kuitenkaan ole parisuhdeterapeuttinen näytelmä.

– Silloin lippujen hinnat olisivat moninkertaiset!

Vuonna 2004 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Lang valittiin keväällä Vuoden nuoreksi näyttelijäksi. Valinnasta hän oli hämmentynyt, mutta kiitollinen.

– Tällaisten nimitysten jälkeen kiinnostus näyttelijää kohtaan on varmasti suurempaa.

Näyttelijäksi Lang ryhtyi saadakseen olla luvallisesti joku muu kuin oma itsensä.

– Tässä työssä saa leikkiä fantasialla. Lisäksi on hienoa nähdä, jos saa ihmiset vaikuttumaan suorituksellaan.

Lang on näytellyt sekä teatterilavoilla että elokuvissa. Etenkin Prior Walterin rooli Angels in America -elokuvassa oli Langille mieluinen. Unelmat eivät kuitenkaan loppuneet siihen.

– Jos saan suunnitelmani toteutettua, olen viiden vuoden sisään todellisessa unelmieni roolissa. En voi kuitenkaan vielä paljastaa enempää.

Itseään Lang pitää yhteistyökykyisenä ja fyysisenä näyttelijänä. Laulutaito vaatisi kuitenkin vielä petraamista.

Rajoja kannattaa joskus rikkoa, niinpä Lang on mennyt mukaan pari kuukautta sitten perustettuun Polar Illusions -tuotantoyhtiöön.

Sen tarkoituksena on tuottaa ainakin alkuvaiheessa musiikkiteatteriesityksiä Suomen lisäksi Ruotsiin ja Viroon.

– Yhtiön perustajat ovat Suomesta ja Ruotsista. Ensimmäinen tuotantomme valmistuu 2012. Musiikkiteatterilla on kysyntää, uskoo Lang.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu