Puheenaihe

Kaksikymppisten suomalaisten ruokatavoissa mullistus – jo joka viides mukana megatrendissä

Parin vuoden päästä selviää, miten nyhtökaura ja muut kasviproteiinivalmisteet ovat vaikuttaneet lihan kulutukseen.

arkisto/Juha Perämäki

Lihan kulutuksen kasvusta huolimatta jo lähes joka viides 17–24-vuotias elää ilman lihaa. Tilastokeskuksen kulutustutkimuksesta selviää, että vielä vuonna 2012 lihattomia ostoskoreja oli tässä ikäryhmässä 9,2 prosenttia, kun vuonna 2016 niiden määrä oli lähes kaksinkertaistunut 17,7 prosenttiin.

Esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen ravintotaseen mukaan vuonna 2017 lihan kokonaiskulutus oli pysynyt Suomessa ennallaan, vaikka kasvisruokailu ja veganismi ovat olleet aiempaa enemmän esillä mediassa. Kasvisbuumia on tästä syystä kutsuttu jopa kuplaksi.

Vähiten lihaa syömättömiä oli 65–74-vuotiaiden ikäryhmässä, reilut viisi prosenttia. Kaikki ikäryhmät mukaan laskettuna vuonna 2012 tutkimukseen vastanneista 5,3 prosenttia ei ostanut lihaa tutkimusajankohtana. Vuoden 2016 otoksesta jo 8 prosenttia jätti lihatuotteet kauppojen hyllyille.

Tilastokeskuksen mukaan lihattoman ruokavalion suosion voi odottaa jatkuvan ja nousevan, sillä nuoret ovat yleensä monen trendin edelläkävijöitä. Myös kulutustutkimuksen aineisto tukee tätä.

Kuplakeskustelussa on pohdittu myös, onko lihaton ruokavalio vain pääkaupunkiseudun ilmiö. Kulutustutkimuksen mukaan näin ei ole, vaan kasvisruokailu on lisännyt suosiotaan koko Suomessa. Pääkaupunkiseudulla lihattomien osuus kaikista kotitalouksista kasvoi vuosina 2012–2016 8 prosentista 10,5 prosenttiin. Suhteessa suurempi muutos tapahtui kuitenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella, missä lihattomat ostoskorit lisääntyivät 4,6 prosentista 7,5 prosenttiin. Kaikista

Lihaton ruokavalio on Tilastokeskuksen mukaan lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä yli 75-vuotiaita lukuun ottamatta. Sekä vuonna 2012 että 2016 eniten lihattomia kotitalouksia oli 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä.

Seuraava kulutustutkimusaineisto kerätään vuosina 2020–2021. Tilastokeskuksen mukaan seuraava aineisto tulee olemaan erityisen mielenkiintoinen, sillä kasviproteiinivalmisteet kuten nyhtökaura ovat tulleet markkinoille vasta vuoden 2016 kulutustutkimuksen jälkeen.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu