Puheenaihe

USU-gallup: Joka kolmas lisäisi poikkeuslupia sudenkaatoon – yksi ryhmä erottuu muista

Kuvituskuva

Arkisto

Kaksi viidestä (38 prosenttia) suomalaisesta pitää sudenkaatoon myönnettyjen poikkeuslupien nykymäärää sopivana. Lähes yhtä moni (36 prosenttia) toivoisi lupien lisäämistä. Harvempi kuin joka kuudes (15 prosenttia) vähentäisi susien ampumista.

Tiedot käyvät ilmi Uutissuomalaisen Tietoykkösellä teettämästä USU-gallupista. Gallupissa kysyttiin, pitäisikö sudenkaatolupia myöntää enemmän kuin nykyisin, vähemmän vai saman verran kuin nykyisin. Kysymystä pohjustettiin Luonnonvarakeskus Luken susikanta-arviolla ja tiedolla susien kaatomääristä.

Tulokset eivät yllätä maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntijaa Jussi Laanikaria.

– Kun näitä kyselyitä on tehty, on ollut hyvin tyypillistä, että jakauma on tämänkaltainen.

Yksi ryhmä erottui kaatolupien kannattajana. Kysely paljasti nimittäin, että mitä vanhempi vastaaja on, sitä todennäköisemmin hän toivoo lisää sudenkaatolupia.

– Vanhemmilla ihmisillä on varmaankin tuoreemmassa muistissa negatiivinen suhtautuminen suteen vahinkoja aiheuttavana eläimenä. Eihän siitä ole montakaan kymmentä vuotta, kun susijahti oli jopa televisioitua kansanhuvia Suomessa, pohtii Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari.

LUE MYÖS: Näin susijahdeista on kerrottu televisiossa ja radiossa – "Kaksi hukkaa ammuttu konepistoolilla"

Kaatolupia saa vahinkoperustein

Suomessa oli maaliskuussa Luonnonvarakeskus Luken uusimman kanta-arvion mukaan yhteensä 20 susilaumaa, kaikkiaan 108–122 sutta. Vuotta aiemmin laumoja oli 14 ja susia 70–80.

Susi on Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella tiukasti suojeltu suurpeto, jonka saa kaataa vain poikkeusluvalla.

Poikkeuslupia myönnetään tällä hetkellä vain sen perusteella, että susi on aiheuttanut vahinkoa. Aikaisemmin on myönnetty myös kannanhoidollisia kaatolupia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

”Kaksi hukkaa on ammuttu konepistoolilla lentokoneesta” – nämä vanhat susijahtijutut vaikuttavat yhä mielipiteisiin Suomessa22.8.2018 06.15
Näin paljon Suomessa nyt on susia – yhdellä alueella määrä jopa kaksinkertaistui6.6.2018 12.51

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu