Ruoka

Strömsöstä tuttu puutarhuri neuvoo, kuinka katat näyttävän pöydän – katso upeat kuvat!

RUOKA Majatalon isäntä Gustav Söderström hurmaa turistit lähiruoalla, jonka esillepanossa hän näkee paljon vaivaa.

Gustav Söderström palvelee majatalossaan turisteja ympäri maailman. Osa tulee paikalle turistibussilla kahvittelemaan, osa majoittuu useammaksi päiväksi. - Tyrnijuustokakku on yksi turistien suosikki, vaikka eivät he tunne koko marjaa, Söderström nauraa.

Johanna Erjonsalo

Entisen kyläkaupan tiloissa, keskellä sipoolaista peltomaisemaa seisoo majatalo Box, jota isännöi televisiosta käsitteeksi tulleen Strömsön alkuvuosilta tuttu puutarhuri Gustav Söderström.

Talon rakensivat hänen isoisovanhempansa 1800-luvulla, mutta nykyinen ilme vaaleanpunaista ulkoasua myöten on Söderströmin ja hänen vaimonsa käsialaa. Pihassa on suuri puutarha, johon on istutettu kymmenittäin perinnekasveja ja kukkia.

– Olemme molemmat puutarhureita ja kukilla on meillä tärkeä rooli ympäri vuoden. Käytämme usein ruokienkin koristeluun syötäviä kukkia, jos niitä on saatavilla luomuna.

Kun tarjoan riistaa, haen pöytäkoristeet metsästä.

Kukatpääsevät aina mukaan kattaukseen, oli ateria sitten tarjolla majatalossa tai pariskunnan kotona. Gustav Söderström allekirjoittaa sataprosenttisesti vanhan sanonnan "kauniisti katettu pöytä on puoliruokaa". Se myös näkyy: lukijoidemme iloksi loihdittu syysmenu on katettu näyttävästi.

Ruokana on kurpitsakeittoa, paistettua hanhea, uunijuureksia, spelttirisottoa, lehtikaalisipsejä, punakaaliraastetta ja tyrnijuustokakkua. Ateria on ilahduttavan värikäs jo itsessään, ja kattaus korostaa väriloistoa entisestään.

Pöytää koristamassa on kukkia, lehtiä, oksia, kurpitsoja, omenoita ja säkkikangasta sen lisäksi, että pöytäliina ja lautasliinat ovat tarkoin valitut.

– Mielestäni runsaus ja syksyn värit sopivat syysateriaan. Joskus voi riittää, että laittaa vain kukkia ja kynttilöitä, jotka sointuvat lautasliinoihin, Söderström sanoo.

– Joku teema kannattaa valita ja rakentaa kattaus sen ympärille. Jos esimerkiksi tarjoan riistaa, haen pöytäkoristeet metsästä.

Inspiraatiota hän saa seuraamalla kansainvälisiä sisutus- ja ruokatrendejä. Etenkin ruotsalaiset muoti-ilmiöt ovat hyvin tiedossa, koska Söderström tilaa sieltä useampia alan lehtiä, joita saa lukea äidinkielellään ruotsiksi.

– Nyt Ruotsissa on selvästi muotia tehdä kimppuja, joissa on sekä tuoreita että kuivia kukkia.

Kauniin kattauksen lisäksi Gustav Söderström on tarkka siitä, että tarjolla oleva ruoka on lähi- ja luomuruokaa. Hän kertoo etenkin turisteja kiinnostavan ruoan alkuperän, jonka isäntä ilomielin kertoo. Hänen veikkauksensa on, että tulevaisuudessa ruoan alkuperä on ykköskriteeri kuluttajien ruokaostoksissa.

– Tulemme Suomessa tässä ehkä hieman jäljessä monia muita maita, mikä näkyy tarjonnan vähäisyytenä ja suhteellisen korkeina hintoina. Turistit ovat selvästi valmiimpia maksamaan lähi- ja luomuruoasta kuin suomalaiset.

Tarjonnasta hän on erittäin hyvin perillä siksikin, koska pyörittää majatalossaan myös Reko-lähiruokarengasta. Haastattelun aikanakin paikalla poikkeaa kotikunnan biodynaamisen viljelytilan isäntä tuomassa tuotteitaan myyntiin.

– Kun raaka-aineet ovat näin hyviä, ei niiden makua edes raaski peittää. Sitä turistit aina kiittelevät, että pääsevät syömään puhtaita suomalaisia makuja.

Hintatason suitsemisessa auttaa ennakointi. Boxin majatalossa asiakkaat voivat syödä vaikka koko päivän ateriat, mutta ne on tilattava etukäteen. Kun menekki on tiedossa, tulee vähän hävikkiä.

– Kotona voi jokainen ajatella niin, että laatua ei tarvitse syödä yhtä paljon kuin ravintoarvoiltaan köyhää höttöä.

Mikä on Reko?

Lähiruoan myynti- ja jakelumalli Reko:ssa (Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista) kuluttajat tilaavat lähiruokatuottajilta ruokaa suoraan ilman välikäsiä. Idea on lähtöisin Pohjanmaalta ja sai alkunsa vuonna 2013.

Reko toimii ruokapiirin tapaan, mutta tuotteiden tilaus ja markkinointi tapahtuvat suljetussa Facebook -ryhmässä, johon voi liittyä ilman jäsenmaksua. Kaikki ryhmään kuuluvat lähiruoan tuottajat ja ostoksia tilanneet tapaavat yhdessä sovittuna ajankohtana, ja kuluttaja maksaa ruokansa suoraan tuottajalle.

Rekossa ruuan tuottajalta vaaditaan, että ruoka on tuotettu lähellä. Luomun osuus myytävistä tuotteista kasvaa, koska sille on suurin kysyntä. Eniten ostetaan kananmunia ja vihanneksia.

Reko-lähiruokarenkaiden toimipaikkoja on Suomessa noin 200. Ne ovat merkittyinä karttaan, joka löytyy internetistä osoitteesta www.aitojamakuja.fi/reko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu