Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Kiistelty Espoonväylä sai varrelleen 275 metrin tunnelin ja hintalapukseen 73 miljoonaa euroa – tämä peltomaisema jää uuden tien alle

KAAVOITUS Tunneli säilyttäisi Keskuspuiston ekologisen yhteyden.

Nykyinen Finnoontie Söderskogissa. Espoonväylä kulkisi vasemmalla näkyvän pellon kautta. Arkistokuva.

Klaus Nurmi

Vuosikymmeniä suunniteltuun uuteen Espoonväylään pääsee ottamaan virallisesti kantaa, kun kaupunki tuo tarkistetut suunnitelmat käsittelyyn.

Finnoontien rinnalla kulkevan Espoonväylän viimeisin kustannusarvio on noin 73 miljoonaa euroa.

Nyt esille tulevat suunnitelmat käsittävät Espoonväylän linjaukset Espoon keskuksesta Puolarintielle saakka.

Väyläsuunnitelmat sisältyvät kahteen asemakaavaehdotukseen, jotka lähtivät liikkeelle virallisesti viisi vuotta sitten ja ovat nyt tulossa uudelleen nähtäville.

Pohjoisin osa Espoonväylää on hankalin suunnitella, koska katulinjaus kulkee Keskuspuiston läpi ja sivuaa 1500-luvulta lähtien viljelyksessä olleita Söderskogin peltoaukeita.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti toissa vuonna Söderskogissa katulinjauksesta. Suunnittelua jatkettiin läntisen vaihtoehdon pohjalta eli katulinja kulkee lähellä nykyistä Finnoontietä.

Espoonväylän suunnittelu on ollut erityisen hidasta juuri luonto- ja maisema-arvojen takia.

Uutta Kehä III:n ja Länsiväylän yhdistävää katuosuutta on arvosteltu eritoten siitä, että se nakertaa Keskuspuistoa ja tuhoaa espoolaista kulttuurimaisemaa.

Uusissa suunnitelmissa Espoonväylä olisi tarkoitus viedä tunneliin 275 metrin matkalla, jolloin ekologinen yhteys Keskuspuiston itä- ja länsiosan välillä säilyisi. Väylä olisi noin 200 metriä leveä.

Nähtäville tulevat kaava-alueet ovat yhteensä noin 190 hehtaaria. Kaavat mahdollistavat myös uutta asuntorakentamista kahdelle alueelle: Finnoontien länsipuolelle Espoon keskuksen lähellä ja Malminmäkeen.

Pohjoisosassa kaava-alueen maat omistavat Söderskogin tila, Espoon kaupunki ja Espoon seurakuntayhtymä.

Malminmäessä maanomistajia on lukuisia, koska alueella on hajanaista omakotiasutusta.

Malminmäessä, jossa asemakaava kulkee Bosmalm-nimellä, on kaavailtu asuntoja noin 1 500 asukkaalle.

Espoonväylän rakennuskustannuksiksi on arvioitu pohjoispäässä 2,3 kilometrin matkalla runsaat 40 miljoonaa euroa. Siitä tunnelin osuus on noin 14 miljoonaa.

Väylän toisen pään etelässä Malminmäessä on arvioitu maksavan noin 30 miljoonaa euroa.

Uuden väylän rakentaminen jää pitkälle ensi vuosikymmenelle.

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Espoonväylän varren kaava-asioita keskiviikkona 16. tammikuuta.

Lisää aiheesta

Espoonväyläkin sukeltaa tunneliin – tavoitteena säästää Keskuspuistoa18.5.2017 06.45
Espoonväylä päättäjien pöydälle – reittivaihtoehtoja kaksi8.5.2017 06.45

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu