Kulttuuri

Tapiolan Viihdeorkesteri on sovittajan unelma

- Tapiolan Viihdeorkesteri tarjoaa rytmimusiikkia laidasta laitaan: jatsia, lattareita, iskelmää, ihan kaikkea. Tyyliuskollisuus pitää unohtaa, kun jatsarit soittavat humppaa ja kyläpelimannit bossanovaa, korostaa perustajajäsen ja sovittaja Kati Kujala-Räty.

Milla-Kaarina Oja

Maan alla alkoi Tapiolan Viihdeorkesterin (TVO), silloisen Maanalaisten toiminta vuonna 1987. Kaksitoista soittajaa ja kapellimestari Anna-Maija Joensuu vastasivat kutsuun, kun Espoon kulttuurilautakunta etsi harrastajasoittajia Länsiväylän lehti-ilmoituksella.

Ensimmäiset harjoitukset Tuulimäen väestösuojassa olivat 16. tammikuuta. Aloituskokoonpanoon kuului kolme hanuristia, kaksi huilistia, kolme klarinetistia, kaksi saksofonistia, kitaristi ja viulisti.

– Kolme soittajaa on pysynyt orkesterissamme ensiharjoituksistamme lähtien: Kati Kujala-Räty, Roger Freundlich ja Annu Koistinen, kertoo solistitulokas Pekka Johnsson.

Valtaosan keikoista orkesteri on tehnyt korvauksetta, soittamisen ilosta.”
Tapiolan Viihdeorkesteri on soittanut lasten konserteissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa, puistoissa, perhejuhlissa ja jopa uimahallissa.

Kokoonpano on nähty Kuopion Jazzteltassa 1989 sekä Hamina Tattoossa 1991. Valtaosan keikoista orkesteri on tehnyt korvauksetta, soittamisen ilosta.

– Viime vuosina olemme pitäneet tanssiaisia Kaisaniemessä. Lauluyhtye Torpparit on usein mukana konsertissa.

Joensuun jälkeen kapellimestariksi tuli Yrjö Hjelt. Hän johti soittajajoukkoa vuosina 1988–1995.

– Hjeltin aikana orkesterimme lähti huimaan nousuun. Soittajia tuli lisää ja aloimme soittaa orkesterilaisten omia sovituksia, koska tällaiselle kokoonpanolle ei ollut olemassa valmista materiaalia.

Nykyisin TVO:ta johtaa Okko Kivikataja. Hänellä on vankka mielipiteensä orkesterista:

– Tapiolan Viihdeorkesteri on raikas ja värikäs, hyvistä tyypeistä koostuva harrastajabändi, joka on kehittänyt oman vahvan tyylinsä kokoonpanon soitinvalikoiman ja omien sovitusten kautta.

Tämän päivän kokoonpanoon kuuluu 23 soittajaa; aiemmin mainittujen instrumenttien lisäksi mukana ovat sellot, trumpetit, rummut, pasuuna ja basso. Lauluista vastaavat Johnsson ja Liisa Säyrälä.

– Ei ole väliä, soittaako klassista vai kevyttä vai mitä lajia, kunhan kokonaisuus kuulostaa hyvältä. Siitä tulee innostus omaan soittamiseen, sanoo huilisti Kujala-Räty.

Saksofonisti Freundlich on sovittanut monet orkesterin ikivihreistä.

– TVO:lla on oma soundi, jotain big bandin ja puhallinbändin väliltä. Nykyinen kokoonpano tarjoaa sovittajalle yli neljä miljoonaa instrumenttikombinaatiota, Freundlich ylistää.

– Maanalaisen luolamme jätimme vuonna 2010. Nykyisin harjoittelemme Soukka-Seuran talolla, Johnsson lisää.

Tapiolan Viihdeorkesteri juhlii 25-vuotista taivaltaan tanssiaisten merkeissä ravintola Kaisaniemessä (Kaisaniementie 6, Hki) pe 7.10. klo 19. Vapaa pääsy.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu