Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Terveysasemilla iso muuttorumba Matinkylässä – lääkäriin pääsee jatkossa illallakin, mutta lauantain aukiolo jäi vielä haaveeksi

TERVEYS Ison Omenan uudelle terveysasemalle pääsee iltakahdeksaan. Suunniteltu lauantain aukiolo jäi vielä haaveeksi.

Sairaanhoitaja Katri Tuokko ja osastonhoitaja Anna-Mari Leppäkoski täyttivät hoitokärryjä tutkimusvälineillä, sidostarpeilla, neuloilla ja ruiskuilla keskiviikkona kauppakeskus Isoon Omenaan tulevissa terveysaseman tiloissa.

Johanna Erjonsalo

Terveysaseman muuton loppurutistus on parhaillaan käynnissä Matinkylässä.

Matinkylän terveysasema palveli viimeistä asiakastaan perjantaina Matinkadulla, ja kaupunki avaa kunnallisen terveysaseman kauppakeskus Ison Omenan palvelutorilla maanantaina aamuseitsemältä. Aiemmin tiloissa on toiminut Mehiläisen pyörittämä ostopalveluterveysasema.

– Pientä jännitystä on ilmassa. Täysin valmista ei voi ollakaan, vaan koko ajan täytyy olla valmis parantamaan toimintaa, sanoo kehittämispäällikkö Elina Jaakovlew-Markus.

Ison Omenan terveysasema on Espoon ensimmäinen kunnallinen kauppakeskusterveysasema. Sellaisia ei ole koko Suomessakaan montaa.

Espoo tuo omat terveyspalvelunsa nyt samaan paikkaan kaupungin sosiaalipalvelujen kanssa: palvelutorilla toimivat jo muun muassa kaupungin mielenterveys- ja päihdevastaanotto, fysioterapiapalvelut ja sosiaaliohjaajan apu.

– Meidän täytyy osata kysyä asiakkaalta, että saathan tämän lääkkeen haettua apteekista, havainnollistaa Espoon terveyspalveluiden johtaja Sanna Svahn.

Jos käy ilmi, ettei pienituloisella ole rahaa lääkkeisiin, hänet ohjataan vaikkapa sosiaaliohjaajalle.

– Pääsemme kokeilemaan täällä jo asioita, mitä sote-laki on tuomassa, Svahn sanoo.

Terveysasema palvelee lähtökohtaisesti Matinkylän ja Olarin 37 000 asukasta. Muidenkin espoolaisten on mahdollista vaihtaa Ison Omenan terveysaseman asiakkaiksi. Tähän saakka omaa terveysasemaa on vaihdettu laiskasti.

– Uskomme, että tänne on jonkin verran imua, sanoo Svahn.

Uuden terveysaseman houkuttelevuutta lisää se, että Isossa Omenassa on mahdollista päästä terveyskeskuslääkärin vastaanotolle arkisin iltakahdeksaan saakka. Muut terveysasemat sulkevat ovensa neljältä.

Lauantain aukiolo jää ainakin nyt aluksi pelkäksi toiveeksi.

– Jatkamme neuvotteluja henkilöstön kanssa asiasta, Svahn sanoo.

Terveysasemalle voi tulla ilman ajanvarausta kiireellisissä asioissa. Ison Omenan terveysasemalle tulee aulaemäntiä, jotka auttavat asiakkaita, jotta turhalta jonotukselta vältyttäisiin. Asiakkaan tilannetta voidaan kartoittaa äänieristetyssä kopissa.

Uuden terveysaseman tilat ovat samat, missä toimi perjantaihin saakka ostopalveluterveysasema Oma Lääkärisi Iso Omena. Muutoksen myötä kaupunki pienensi Mehiläisen pyörittämän terveysaseman väestöpohjaa reilusta 20 000:sta noin 6 000:een. Jatkossa Mehiläinen tuottaa Henttaan ja Suurpellon asukkaiden terveysasemapalvelut omissa tiloissaan Piispanportissa.

Ison Omenan terveysasema

Matinkylän terveysaseman muutto Isoon Omenaan lähes tuplaa terveysaseman henkilökunnan määrän. Ison Omenan terveysasemalla työskentelee noin 50 työntekijää.

Kaikki Matinkylän hoitajista ja 90 prosenttia lääkäreistä siirtyi Matinkylästä Isoon Omenaan.

Aiemmin kauppakeskuksen palvelutorilla toiminut Oma Lääkärisi Iso Omena siirtyy osoitteeseen Piispanportti 10 A, 3. krs. Ostopalveluyksikkö toimii jatkossa nimellä Oma Lääkärisi Matinkylä ja palvelee Henttaan ja Suurpellon asiakkaita.

Lisää aiheesta

Esitys: Terveyspalvelut uusiksi Matinkylässä, ulkoistettu terveysasema takaisin kaupungille8.6.2018 14.40
Espoossa kokeillaan ilta-aukioloa terveysasemalla, viikonloputkin mahdollisia13.6.2018 06.45

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu