Puheenaihe

Juuri nyt: Helsingissä törkeästä raiskauksesta ja lapsen törkeästä hyväksikäytöstä epäilty vangittu

Arkisto / Jussi Vehkasalo

Helsingin käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona todennäköisin syin muun muassa törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyn miehen.

– Poliisi jatkaa asian tutkintaa. Esitutkinnan tässä vaiheessa tapauksesta ei ole muuta tiedotettavaa, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saara Asmundela Helsingin poliisilaitokselta.

Rikoksista epäilty on vuonna 1991 syntynyt mies. Mies on Suomessa asuva ulkomaan kansalainen. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet lokakuun alun ja tammikuun 9. päivän välillä.

Poliisi sai lauantai-iltana hätäkeskuksen kautta tiedon epäillyistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Tapauksesta otettiin kiinni kolme roihuvuorelaisessa yksityisasunnossa ollutta miestä, joista kaksi päästettiin vapaaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Poliisilta lisätietoa Roihuvuoren lapsen hyväksikäyttöepäilystä: Kaksi päästetty vapaaksi – 1 mies pidätetty14.1.2019 11.09
Aikuinen mies halusi ostaa seksiä 13-vuotiaalta – suomalaiset tarttuivat toimittajan nettiansaan minuuteissa "Olin haluttu saalis"15.1.2019 10.49
Oikeusministeriö ankaroittamassa raiskauslakia – näihin 4 asiaan halutaan muutos15.1.2019 10.54
Kansalaisaloite raiskauslain muuttamisesta menee eduskuntaan – jo yli 51 000 nimeä15.11.2018 16.14
Syytön mies istui 9 kuukautta vankilassa – nyt KKO kumosi raiskaustuomion, joka perustui naisen väärään ilmiantoon13.12.2018 09.47

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu