Puheenaihe

Raidejokerin kustannusarvio nousi yli 90 miljoonaa – hintalappu nyt 386 miljoonaa euroa

Raidejokeri

Itäkeskuksesta Keilaniemeen kulkevan pikaraitiotien, raidejokerin, lopullinen kustannusarvio on valmistunut. Pikaraitiotie tulee maksamaan 386 miljoonaa euroa. Aiempi hinta-arvio oli 275 miljoonaa euroa. Hinta nousi vuonna 2015 tehdystä arviosta siis 93 miljoonaa euroa.

Espoo ja Helsinki jakavat pikaraitiotien kustannukset. Helsingin osuus on 268 ja Espoon 118 miljoonaa euroa.

Koska Helsingin ja Espoon kaupunginvaltuustot ovat tehneet päätöksen aiemmasta, alemmasta kustannusarviosta, kaupunkien täytyy nyt hyväksyä päivitetty kustannusarvio. Tavoitteena on, että asia etenee kaupunkien päätettäväksi vielä kevään 2019 aikana. Jos kaupungit näyttävät hankesuunnitelmalle vihreää valoa, pikaraitiotien rakentaminen voidaan aloittaa kesäkuussa 2019. Silloin liikennöinti alkaisi kesäkuussa 2024.

Raidejokeri-projektin tilaajan projektijohtaja Juha Saarikoski kertoo, miten kustannusarvio raamittaa rakentamista:

– Jos kustannusarvio pystytään alittamaan, saavat palveluntuottajat bonusta, ja mikäli kustannusarvio ylitetään, vastaavat palveluntuottajat omalta osaltaan ylityksestä.

Raidejokerin toteuttaminen edellyttää raitiotieinfran lisäksi varikon toteuttamista ja pikaraitiovaunukaluston hankintaa. Raitiotien rakentamiseksi on muodostettu allianssi, joka toteuttaa raitiotieinfran lisäksi Roihupeltoon tulevan varikon. Siitä kaupungit tekevät erillisen hankepäätöksen kevään aikana. Allianssin laatima kustannusarvio varikon toteuttamiselle on 69,5 miljoonaa euroa.

Raidejokeri-allianssissa tilaajia ovat Helsingin ja Espoon kaupungit. Palveluntuottajia ovat suunnitteluorganisaatiot Sitowise Oy, Ramboll Finland Oy ja VR Track Oy sekä urakoitsijat YIT Rakennus Oy ja VR Track Oy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Raidejokerin kustannukset pomppasivat 100 miljoonaa euroa6.11.2018 10.39
Raidejokerissa yritetään välttää länsimetron virheet – "Ei aloita ainakaan elokuussa 2021"30.1.2018 15.32
Raidejokerin rakentaminen alkaa 2019 – urakoitsija valittu30.10.2017 13.13

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu