Puheenaihe

Posti vähentää väkeä rajusti: Jopa 236 saa potkut – lisäksi lomautuksia ja osa-aikaistamisia

Posti suunnittelee lopettavansa painettujen lehtien jakamisen kokonaan vuosina 2025–2030. 

Helsingin Uutiset arkisto

Posti aloittaa yt-neuvottelut, joissa potkut uhkaavat enimmillään 236 työntekijää. Lisäksi Postin mukaan postipalveluissa on "merkittävä osa-aikaistamisen ja lomautusten tarve.

Posti kertoi tiistaina, että yhteistoimintaneuvottelut koskeva töiden uudelleenjärjestelyistä postipalveluissa ja hallinnossa. Taustalla on postimäärän raju vähentyminen. 

Postin mukaan kirjeiden jakelumäärä on puolittunut 10 vuodessa ja painettujen sanomalehtien jakelumäärä on pudonnut 1950-luvun tasolle. 

Lähivuosina postin määrä vähenee yhä kiihtyvää tahtia kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon viestinnän digitalisoituessa, Posti ennustaa.

Postin mukaan sen säästötarve on noin 150–200 miljoonaa euroa vuosina 2019–2021.

– Tämä kustannussäästö tarvitaan yksin jaettavan postimäärän vähenemisen takia. Supistuvan kirjevolyymin tuotot eivät enää kata nykyisen 5-päiväisen jakelun kustannuksia, Posti kertoo tiedotteessa.

Postin mukaan säästötarpeiden taustalla on myös alan kilpailu. Eduskunta vapautti postipalvelujen kilpailun 2016, ja sen myötä kilpailu jakelupalveluissa on kiristynyt. 

– Posti toimii markkinaehtoisesti. Postin toiminta rahoitetaan sen asiakkaiden maksamista palveluista eikä se saa toimintaansa valtion tukea, toisin kuin moni muu postialan toimija Euroopassa.

Samaan aikaan Posti hakee strategiansa mukaisesti voimakasta kasvua verkkokaupasta ja logistiikkapalveluista.

–  Asiakkaiden tarpeiden ja toimintaympäristön muuttuminen edellyttää, että Posti myös investoi uudenlaisiin palveluihin, digitalisuuteen, teknologiaratkaisuihin ja osaamiseen.
 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu