Puheenaihe

Yle: Mies ampui entisen vaimonsa viime huhtikuussa Lohjalla – 10 vuotta vankeutta

Heli Kurimo

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 10 vuotta vankeutta miehelle, joka ampui entisen puolisonsa Lohjalla viime huhtikuussa.

Todistajien mukaan tuomittu oli ollut mustasukkainen koko 45 vuoden suhteen ajan.

Tuomiosta uutisoi Yle.

Ylen uutisen mukaan nainen oli harkinnut pitkään kotoa muuttamista ja eroa.

Vuonna 2017 hän oli myös hankkiutunut turvakotiin kaksi kertaa.

Turvakodin henkilökunta oli kirjannut, että naisen tilanne oli pahentunut ensimmäisen turvakotijakson jälkeen.

Hän oli kokenut elämäntilanteensa vaikeaksi ja ollut huolissaan aseista, jotka miehellä oli kotona.

Toisen turvakotijakson aikana nainen hankki oman asunnon. Hän erosi miehestä marraskuussa 2017.

Länsi-Uusimaa uutisoi viime kesänä, että todistajien mukaan ampuja oli sairaalloisen mustasukkainen vaimostaan.

Nainen meni käymään entisen puolisonsa kotona huhtikuussa 2018. Tällöin 66-vuotias mies ampui entistä puolisoaan ylävartaloon viisi kertaa pistoolilla, jossa oli äänenvaimennin.

Käräjäoikeus langetti tuomion taposta perjantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu