Puheenaihe

Näin sujuu Husin robotilta urologian lähetteiden lajittelu – "Jatkokehityksen kannalta on olennaista, että lähete lopulta päätyy oikeaan laatikkoon"

Robotit yleistyvät terveydenhuollossa. Humanoidirobotti Pepper opasti äitiä ja lasta Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa.

Sanna Jompero

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) vatsakeskukseen "palkattiin" joulukuussa ohjelmistorobotti, joka lajittelee koneälyn avulla lähetteitä. Tähän mennessä robotti on onnistunut lajittelemaan noin 80 prosenttia lähetteistä oikein.

Robotti tulkitsee lähetteestä potilaan oireryhmän (esimerkiksi UVirtsarakko tai UKivi), jonka perusteella se päättää, minne sairaanhoitoalueelle lähete laitetaan. Jos robotti lajittelee lähetteen väärään laatikkoon, se siirretään oikeaan laatikkoon ihmistyövoimalla.

Husin tiedotteen mukaan koneoppimisen jatkokehityksen kannalta on olennaista, että lähete lopulta päätyy oikeaan laatikkoon. Koneoppimismallia voidaan kouluttaa lopullisella, oikealla tiedolla, ja se päivittyy paremmaksi, kun lähetteitä kertyy lisää.

Automaattinen lajittelu on Husin mukaan jo nyt säästänyt huomattavasti hoitajien aikaa.

– Hoitajien työaikaa säästyy tämän avulla jopa kahdesta kolmeen tuntia päivässä muuhun työhön. Vain muutama yksittäinen lähete on jouduttu lajittelemaan päivässä käsin, kertoo HUS Gastro lähetekeskuksen osastonhoitaja Leena Koponen.

Koneoppiminen ei osaa vielä huomioida tekstistä potilaan valinnanvapautta ja toivetta hoitopaikasta.

– Näissä tilanteissa vastaanottajan tehtävä on siirtää lähete oikeaan paikkaan toiveen mukaan, urologian ylilääkäri Mika Matikainen kertoo.

Ohjelmistorobotti toimii tällä hetkellä 19 lähetekeskuksessa. Se on vastaanottanut jo yhteensä 35 000 lähetettä ja lajitellut niitä kotikunnan, kiireellisyyden, päivystystiedon ja potilaan iän perusteella.

Ohjelmistorobotti ei osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä, vaan se seuraa orjallisesti sille määritettyä polkua. Käyttöönottavan yksikön kanssa robotille on luotu yksiselitteinen työpolku, jota se noudattaa joka tapauksen kohdalla. Robotin ja koneoppimismallin toimintakykyä testataan aina yksikön prosessiasiantuntijan kanssa ennen varsinaista käyttöönottoa.

– Viime kädessä ohjelmistorobotin käyttö edesauttaa potilaiden nopeampaa hoitoon pääsyä, Matikainen uskoo.

Lähetekeskusrobotti aiotaan ottaa tulevaisuudessa käyttöön lähetteiden vastaanotossa ja lajittelussa kaikissa sairaalan lähetekeskuksissa.

(Täsmennetty 1.3.2019 klo 17.45 että ohjelmistorobotti toimii 19 lähetekeskuksessa, joissa se on vastaanottanut 35 000 lähetettä sekä että vain koneoppimismallia voidaan opettaa, ei ohjelmistorobottia.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu