Vaalikoneemme on nyt avattu!

Kulttuuri

Eppu Normaali kiertää taas – espoolaisia hemmotellaan huippuartisteilla heinäkuussa

Matti ja Teppo ovat kiertäneet keikoilla jo noin 50 vuotta.

Lähde: Matti ja Teppo media

IskelmäKesä -tapahtuma tulee tulevana kesänä toistamiseen Tapiolaan. Suomalaisten suosikkiartistit esiintyvät Espoossa kahtena iltana heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

Ikisuosikit, lukuisia hittejä tehneet Matti ja Teppo esiintyvät perjantaina 26. heinäkuuta. He ovat ilmoittaneet hiljentävänsä keikkatahtiaan tämän kesän jälkeen.

Raskasta Iskelmää on mukana jokaisella kiertuepaikkakunnalla.

– Raskasta Iskelmää on puhtaasti kesäproggis, festareiden bilebändi, joka on meiningiltään nopeampi, iloisempi ja suoraviivaisempi kuin Raskasta Joulua, projektin tuottaja Erkko Korhonen kuvailee tiedotteessa.

Perjantaina lavalle nousee myös Antti Ketonen, jonka kappale Olisitpa sylissäin oli viime vuoden soitetuin radiokappale.

Lauantain artistit ovat Laura Voutilainen, soolouraa tekevä Jonne Aaron, tänä keväänä kolmannen albuminsa julkaiseva Jannika B ja pitkästä aikaa festarikeikoilla kiertävä Suomi-rockin jättiläinen Eppu Normaali.

Espoon lisäksi bändi nähdään IskelmäKesä -tapahtumassa Turussa, Lahdessa ja Rovaniemellä.

Kaupunkifestivaalin tapahtumapaikkana on Kulttuurikeskuksen aukio Tapiolassa. Ovet ovat auki molempina päivinä kello 17–01.

Ikäraja on K-18. IskelmäKesän päiväliput ja kahden päivän tapahtumaliput ovat nyt myynnissä Lippupisteessä ja Tiketissä.

IskelmäKesän kiertuekaupungit ovat Lahti, Pori, Rovaniemi, Hyvinkää, Espoo, Kouvola, Joensuu ja uusina Turku, Lappeenranta ja Tampere. Artistikattaus vaihtelee paikkakunnittain.

Lisää aiheesta

Uutta pöhinää Tapiolaan – iskelmätaivaan megatähdet samalle lavalle1.3.2018 09.16

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu