Puheenaihe

MTV: Siepattu nuorukainen sidottiin käsiraudoilla metsään Helsingissä – virui kylmässä 1,5 vuorokautta ilman ulkovaatteita

Poikkeuksellisen rikostapauksen käsittely alkoi tänään Helsingin käräjäoikeudessa.

Kuvakaappaus MTV:n videolta

Helsingin käräjäoikeudessa alettiin keskiviikkona käsitellä törkeää rikosta, jossa noin 20-vuotias mies sieppasi 22-vuotiaan miehen viime marraskuussa Helsingissä.

Sieppaus tapahtui Itäkeskuksessa, josta uhri kuljetettiin ilman kenkiä ja ulkovaatteita Paloheinän ulkoilualueelle. Uhri pakotettiin metsään, jossa syytetty mies kiinnitti hänet käsiraudoilla vaakatasossa olevaan puuhun ja teippasi suun.

Uhria tultiin hakemaan vasta 1,5 vuorokauden päästä. Koko tämän ajan hän oli ollut sidottuna ilman ulkovaatteita. MTV:n mukaan lämpötila oli 0–7 astetta.

Metsästä matka jatkui Hakuninmaalla sijaitsevaan varastoon, jonne syytetty mies piilotti uhrin käsiraudoissa noin puoleksi vuorokaudeksi.

Seuraava määränpää oli asunto Kontulassa, jossa uhri pakotettiin useiksi tunneiksi pahvilaatikkoon.

Vapaaksi uhri päästettiin aamuyönä tiistaina. Hän oli ollut siepattuna lauantaiaamusta saakka eli yhteensä lähes 3 vuorokautta.

MTV kertoo, että uhri ei pystynyt vammojensa vuoksi kävelemään ja ystävät veivät miehen sairaalaan.

Teon motiivit eivät ole selvillä.

20-vuotiaalle luettiin syytteet muun muassa törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä huumausainerikoksesta. Sieppaukseen liittyy myös nuori nainen, jota syytetään törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä.

Uhri vaatii MTV:n mukaan korvauksia yli 40  000 euroa.

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu