Puheenaihe

Espoon saaristoon pääsee ensi kesänä monella konstilla – luvassa iltaliikennettä ja "veneiden über"

Espoon saaristosta nauttiminen on ensi kesänä entistä helpompaa uusien palvelujen ansiosta.

Johanna Erjonsalo

Espoossa kokeillaan ensi kesänä uudenlaisia keinoja liikkua saaristoon.

Pentalaan ja sen saaristomuseoon pääsee kesällä myös torstai-, perjantai- ja lauantai-iltaisin. Aava Lines Oy aloittaa 8. kesäkuuta liikennöinnin vesibussilla, joka kulkee Soukan yhteysvenelaiturin ja Pentalan saaristomuseon laiturin välillä.

Elokuuhun jatkuvalla kokeilulla selvitetään, onko reittiliikennettä täydentäville iltavuoroille jatkossa tarvetta. Iltavuorojen avulla Pentalan saaren, saaristomuseon ja ravintola Pavenin tunnelmasta pääsee nauttimaan myös reittiveneen aikataulujen ulkopuolella.

Menopaluulippu vesibussilla maksaa 10 euroa täysi-ikäisiltä. Lapset matkustavat aikuisen seurassa veloituksetta. Yhteys järjestetään koko kesän ajan 17. elokuuta saakka sekä vielä 24. ja 31. elokuuta.

Veneiden omistajille on myös luvassa uusia palveluja. Satamapaikka.com-palvelun avulla kokeillaan Espoossa olevien vapaiden venepaikkojen lisäämistä vuokrakäyttöön digitaalisin keinoin. Palvelun avulla veneilijä voi varata vierasvenepaikan ennakkoon sekä vapauttaa oman paikkansa vuokrattavaksi sen vapaana ollessa.

Tavoitteena on saada käyttöön lisää vierasvenepaikkoja Espooseen hyödyntämällä jo olemassa olevia paikkoja. Kokeilun toteuttaja Bookkaa Finland Oy kartoittaa Satamapaikka.com-palveluun mahdollisia yhteistyökumppaneita, kuten venekerhoja.

Myös venekyytien jakamiseen tulee uusi mobiilisovellus. Bout Oy Ab:n toteuttamalla sovelluksella voi vuokrata ja tarjota venekyytejä. Veneilijät voivat näin harjoittaa liiketoimintaa harrastuksensa parissa ja kyytien ostajat puolestaan pääsevät paikkoihin, joihin reittiliikenteellä ei pääse. Veneiden überiksikin kutsutussa kokeilussa seurataan espoolaisten käyttäjien kokemuksia palvelusta ja kyytien tarpeen jakautumista alueittain.

Kokeilut ovat osa Perille asti -hanketta, jossa haetaan uudenlaisia liikkumisen palveluja sekä ratkaisuja matkailijoiden, asukkaiden ja työssäkävijöiden käyttöön Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

Jo viime kesästä tutut kaupunkisoutuveneet uudistuvat. Veneiden vuokravälityspalvelu Skipperi lisää palveluunsa tietoa erilaisista retkikohteista. Varausjärjestelmää kehitetään niin, että myös pidemmät retket saariin ja muihin Rantaraitilta kohteisiin onnistuvat.

Skipperi ilmoitti jo aiemmin tänä vuonna, että soutuveneiden ohella tarjolle tulee ensi kesänä myös moottoriveneitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Espoo saa ensi kesäksi kaupunkimoottoriveneitä – "Huolehdimme, että kaikilla on tarvittava osaaminen"16.2.2019 08.00
Näin sujuu kaupunkisoutu Espoon edustalla – katso video ja kuvat 29.6.2018 11.00
Nyt tulee veneiden Airbnb – Veneen voi vuokrata helposti vaikka päiväretkelle17.5.2017 06.45
Kaupunkisoutuveneet tulevat – kuka tahansa pääsee Espoossa veneilemään merelle26.6.2018 13.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu