Puheenaihe

Raskaana tupakointi luultuakin vaarallisempaa – näin vauvakuolleisuus kasvaa ja aivokalvontulehdusriski nousee

Risto Aalto

Raskauden aikainen tupakointi on luultuakin vaarallisempaa sikiölle. Glasgow'n yliopiston tutkijat seurasivat vuosina 1997-2009 syntyneiden lasten terveystietoja vuoteen 2012 asti selvittääkseen sikiöaikaisen tupakalle altistumisen terveysvaikutuksia.

Ensimmäisen elinkuukauden kuolemista seitsemän prosenttia liittyi äidin raskaudenaikaiseen tupakointiin. Ensimmäisen elinvuoden aikana tapahtuneista kuolemista 22 prosentilla oli yhteys äidin tupakointiin. Odotusaikana sauhuttelu näkyi myös siinä, että alle 5-vuotiailla lapsilla iso osa aivokalvontulehduksista ja ilmatiehyeiden tulehduksista oli liitettävissä äitiysajan tupakointiin. Myös astmat lisääntyivät.

Raskauden aikana tupakoineiden äitien lasten todennäköisyys kuolla ensimmäisen elinkuukauden aikana oli kolmanneksen korkeampi kuin tupakoimattomien äitien lapsilla. Lasten todennäköisyys kuolla kuukauden ja yhden vuoden iän välillä oli kaksinkertainen verrattuna niihin lapsiin, joiden äiti ei polttanut odottaessaan.

Todellisuudessa luvut saattavat olla vielä suuremmat, koska osa äideistä ei myönnä polttaneensa odotusaikana.

Tutkimuksesta uutisoi Mediuutiset-lehti.

Teksti: Emmi Tuomisto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu