Kulttuuri

Erno Peltonen maalaa huolettomia muistikuvia lapsuudesta

Erno Peltosen näyttely on Heikintorin Galleria Aarnissa. Näyttelyn maalaukset huokuvat rauhaa ja kiireettömyyttä.

Anneli Tuominen-Halomo

Iso maalaus tuntuu vievän lapsuuden kesään. Ilma on lämmin ja olo huoleton. Taidemaalari Erno PeltosenOdottajat-nimisessä maalauksessa pikkupojat leikkivät rannalla. Ehkä he kohta pyöräilevät jonnekin muualle...

Nostalgissävyiset maalaukset ovat nähtävillä Galleria Aarnissa Tapiolan Heikintorilla.

Näyttelyn nimi Pihoilla on Erno Peltosen mukaan aasinsilta siihen, että hän on ammentanut maalaustensa aiheet lapsuutensa tunnemuistoista.

Teoksissa toistuvat samat elementit, muun muassa ihmiset, koirat ja polkupyörät.

– Lapsuudessa tuli oltua paljon ulkona, kaikki tapahtui enemmän tai vähemmän pihoilla. Tämän päivän lapset oleilevat sisällä ja pelaavat, miettii lapsuutensa Tuusulanjärven rannalla asunut taiteilija.

Ehkä se on vaikuttanut ilmaisuuni, että olen lapsena katsellut paljon vanhaa esittävää maalaustaidetta."

Peltosen maalauksissa on nykytaiteilijoille harvinaista realismia. Teoksissa on figuratiivimaalauksen traditiota ja hiven maisemallisuutta.

– Meiltä oli kotoa Halosenniemeen vain kilometrin matka. Ehkä se on vaikuttanut ilmaisuuni, että olen lapsena katsellut paljon vanhaa esittävää maalaustaidetta.

– Minulle on monesti sanottu, että "koeta tehdä modernimmin".

Ihmishahmot kiinnostavat Peltosta, mutta hän yhdistää ne johonkin elementtiin tai tilaan.

– Suurin osa tekemisestäni on tiedostamatonta. Siinä on joku intuitio – teen kuvan ja katson, mihin se liittyy.

Pihoilla-näyttelyn maalauksissa on kirkkaita ja vahvoja värejä. Väreissä on voimaa.

Monissa näyttelyn maalauksissa on koira. Nekin ovat muistikuvia lapsuudesta.

– Muistelin, että koirat saivat juosta vapaina. Koira on hahmo, joka kuuluu ihmisen rinnalle.

Myös polkupyörillä on merkittävä rooli maalauksissa. Peltosen mielestä se on yksi maailman parhaista keksinnöistä ja esineenä kiinnostava maalattava.

– Yksi vahvoista tunnemuistoistani on kiireettömyys, se, että voi olla ja touhuta. Maalauksen pojat ovat ajelleet pyörillään leikkimään, mutta miten paljon nykyään tehdään asioita pelkäksi ajankuluksi? Kaikella tekemisellä pitää olla tarkoitus.

Viime aikoina Erno Peltonen on mieltynyt lego-ukkojen maalaamiseen. Lego-ukkelitkin ovat muisto lapsuudesta. Niidenkin kanssa tuli vietettyä paljon aikaa.

Kaikki Pihoilla-näyttelyn maalaukset ovat tältä tai viime vuodelta.

– Dead line pitää työskentelyn liikkeellä. Näyttelyjen määrä ei ole itseisarvo, mutta maalarille se on hyväksi, kun päällä on positiivinen paine.

Seuraava Peltosen yksityisnäyttely on loppuvuodesta hänen kotikaupungissaan Tampereella.

Erno Peltonen (s. 1978 Tuusulassa) on tamperelainen taidemaalari ja hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2009.

Maalauksissaan hän on tutkinut muun muassa klassisen maalaustaiteen muotokieltä sekä muotokuvan ja omakuvan teemoja. Galleria Aarnissa on nähtävillä hänen 14. yksityisnäyttelynsä.

Galleria Aarnia on avoinna tiistaista perjantaihin kello 11–18 ja lauantaisin kello 12–18. Näyttely jatkuu 20. huhtikuuta asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu