Kulttuuri

Saksan-matka aloitti Candominon juhlinnan

Candomino kuoron juhlavuosi jatkuu kahdella messulla sekä Urkuyö ja Aaria -esiintymisellä heinäkuussa.

Markus Manner

Espoolainen nuorisokuoro Candomino vieraili pääsiäisen alla Saksan Nordrhein-Westfalenissa. Viisipäiväisen kiertueen aikana kuorolla oli konsertit Esko Kallion johdolla Düsseldorfissa, Meerbuschissa ja Altenbergissa. Kohdemaassa matkaa järjesti kuoron kunniajäsen ja pitkäaikainen ystävä Helmut Dicks.

 

Saksalaisetkin ihastelivat ryhmähenkeämme, joka vain parani matkan aikana.”

Ensimmäisen kerran Dicks on tilannut Candominon kotimaahansa jo 1980-luvulla.

 

Huolimatta lähes 90 vuoden iästään hän järjesti virkeänä jälleen matkaa konserteista majoituksiin. Dicks liikkui kuoron mukana lähes koko matkan ajan ja vietti aikaa kuorolaisten kanssa. Hän ihasteli kuoron yhteishenkeä ja ilmapiiriä.

– Dicks tunnetaan hyvin suomalaisissa musiikkipiireissä. Hän on aikanaan järjestänyt Deutsch-Finnische Gesellschaftin kautta esiintymisiä suomalaisille muusikoille. Eläkkeelle siirryttyään hän on jatkanut työtään yksityishenkilönä, kertoo intendentti Kirsi Kujanpää.

Läheistä yhteistyötä Dicks on tehnyt muun muassa Soile Isokosken, Jorma Hynnisen, Cantores Minoresin ja suomalaisten kamariyhtyeiden kanssa.

Hän on ystävystynyt monien taiteilijoiden ja muidenkin suomalaisten kanssa.

Dicks sanoo rakastuneensa jo kauan sitten syvästi Suomeen sekä suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen.

Merkkivuottaan viettävälle 45-vuotiaalle Candominolle keväinen Saksan-matka oli kohdemaahan kahdestoista. Kuorolla on jo vakiintunutta yleisöä ja hyvät yhteistyösuhteet.

– Upea kokemus. Saksalaisetkin ihastelivat ryhmähenkeämme, joka vain parani matkan aikana. Yleisölle saimme ylpeinä osoittaa, millaista osaamista on Suomessa ja Espoossa. Monelle kuorolaiselle Saksan-kiertue oli ensimmäinen kuoromatka, kertoo puheenjohtaja Joachim Saulamaa.

– Vastaanotto oli erityisen lämmin ja saksalaisten vieraanvaraisuus oli vertaansa vailla. Kaikki konsertit olivat menestyksiä. Valtavat suosionosoitukset antoivat hienon palkinnon pitkäjänteisestä harjoittelusta, Kujanpää jatkaa.

 

Kaikki konsertit olivat menestyksiä.”

Kuoro oli matkan aikana vaikuttunut Saksan konserttipaikoista, erityisesti Altenberger Domista. Akustiikaltaan puhuttelevassa katedraalissa järjestetään nykyisin Altenberger Dom -musiikkisarjaa, jonka osana oli tällä kertaa Candominon konsertti.

 

Kuoron juhlavuosi jatkuu kahdella messulla sekä Urkuyö ja Aaria -esiintymisellä heinäkuussa. Juhlakonsertti on 17. marraskuuta Olarin kirkossa.

Candomino Tapiolan kirkon (Kirkkopolku 6) messussa su 6.5. klo 10 ja Olarin kirkon (Olarinluoma 4) messussa su 27.5. klo 10. Vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu