Kulttuuri

Jeesuksen ristinkuolemasta kertova teos kantaesitetään Tapiolassa

Italialaisen barokkisäveltäjä Giovanni Battista Pergolesin (1710-1736) teos Septem verbaa Christo in cruce moriente parolata (Kristuksen seitsemän viimeistä sanaa ristillä) esitetään Tapiolan kirkossa keskiviikkona 17. huhtikuuta kello 19. Teos kuullaan nyt vasta ensimmäistä kertaa Suomessa.

Teoksen kokonainen käsikirjoitus löytyi vasta vuonna 2009 siinä muodossaan kuin se nyt tunnetaan. Teoksen käsikirjoituksia on löytynyt parin vuosisadan aikana sieltä täältä ympäri Eurooppaa

Teoksen esitti ensimmäistä kertaa Akademie fur Alte Musik Berlin vuonna 2012 ja samana vuonna teos myös levytettiin.

Tapiolassa teoksen esittävät Kamariorkesteri Collegium Musicum solisteinana Tiia Saari (sopraano), Merja Mäkelä (mezzosopraano), Hannu Jurmu (tenori) ja Niklas Spångberg (bassobaritoni). Esityksen johtaa Harri Kerko.

Teoksen resitatiivit ja aariat ovat saaneet nimensä Raamatun teksteistä, esimerkiksi Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät (Luuk. 23:34).

Konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelma 15 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu