Vaalit

Kolme suurinta ja murskattu keskusta – Katso tästä vaali-illan dramaattiset hetket kuvina

Vaalien suurin, ja ainoa, häviäjä oli keskusta. Juha Sipilän johtama puolue koki murskatappion. Huonommin hallituspuolueista menestyi vain sininen tulevaisuus, joka ei saanut eduskuntaan yhtään edustajaa.

Laura Oja

Historiallisen jännittävää eduskuntavaalitulosta jouduttiin odottamaan ääntenlaskennan viimeisille minuuteille asti.

Lopulta kolme suurinta puoluetta SDP, perussuomalaiset ja kokoomus mahtuivat kärjessä 1 prosenttiyksikön sisään.

SDP keräsi 17,7 prosenttia äänistä. Se tuo puolueelle 40 paikkaa eduskuntaan. Perussuomalaiset jäivät tästä yhden paikan: puolue saa eduskuntaan 39 kansanedustajaa 17,5 prosentin äänisaaliilla. Kokoomuksen kannatus oli 17 prosenttia, jolla puolue saa 38 paikkaa.

Katso tästä koko maan tulos ja läpimenijät sekä dramaattiset kuvat illan vaalivalvojaisista.

SDP nousi suurimmaksi puolueeksi, mutta puoluejohtaja Antti Rinne myönsi toivoneensa kannatusta, joka olisi noussut yli 20 prosentin. Kuva: Johanna Erjonsalo.

Demarikannattajille tulos kuitenkin kelpasi: SDP saa eduskuntaan eniten kansanedustajia, yhteensä 40 eli yhden enemmän kuin perussuomalaiset ja kansi enemmän kuin kokoomus. Kuva: Johanna Erjonsalo.

SDP:n ääniharaviksi nousivat naiset. Yksi heistä oli Pirkanmaalta 19 087 ääntä koonnut Sanna Marin. Kuva: Pekka Ruissalo

SDP:n Maria Guzenina keräsi Uudeltamaalta 9 995 ääntä.  Kuva: Pekka Ruissalo

Myös vasemmistoliitto nosti äänimääräänsä. Li Anderssonin johtama puolue sai neljä lisäpaikkaa eli yhteensä 16 kansanedustajaa eduskuntaan. Kuva: Laura Oja

Vaalien suurin, ja ainoa, häviäjä oli keskusta. Juha Sipilän johtama puolue koki murskatappion ja menetti 18 paikkaa. Huonommin hallituspuolueista kävi vain siniselle tulevaisuudelle, joka ei saanut läpi yhtään edustajaa.

Yksi keskustan putoajista oli ministeri Kimmo Tiilikainen. Keskusta ei saanut Helsingistä läpi yhtään edustajaa. Kuva: Laura Oja

Antti Kaikkonen oli keskustan harvoja voittajia: 10 747 ääntä Uudeltamaalta. Kaikkonen jännitti vaalitulosta alkuillan aikana vanhempiensa Jukan ja Leenan kotona. Kuva: Anton Soinne

Juha Sipilä onnitteli Antti Rinnettä heti ensimmäisten ennakkoäänten tultua. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja kokoomuksen Petteri Orpo saivat jännittää tulosta viime metreille saakka. Kuva: Päivi Tuovinen

Perussuomalaiset kamppailivat pitkään suurimman puolueen paikasta. Jussi Halla-aho palasi omiensa pariin voittajana. Kuvat: Päivi Tuovinen

Perussuomalaisten Arja Juvonen ja voittoselfie. Kuva: Päivi Tuovinen

Yksi uusista perussuomalaisten edustajista on Brother Christmas eli Ari Koponen. Koponen jännitti vaalien tulosta kotonaan. Kuva: Anton Soinne.

Kokoomus piti pintansa. Puolue jyräsi erityisesti Uudellamaalla, jonka äänikuningattareksi nousi Elina Lepomäki. Kuva: Aapo Siippanen

Vihreät otti eniten ääniä Helsingissä. Eduskuntaan nousee muun muassa puolueen varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, joka sai 11 797 ääntä. Kuva: Johanna Erjonsalo

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Vaalit

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu